Näkyi kaikesta, että hän oli julmalla päällä, ohaussuonet olivat paisuksissa ja koko kasvot mustanpuhuvat. Miina neiti tunsi itsensä perin onnettomaksi täytyessään olla tämmöisen perhekohtauksen todistajana, mutta ei tietänyt, uskaltaisiko hän lähteäkään ja jättää Liisaa kahden tuon julman, raivostuneen miehen kanssa. Nuori rouva oli koko ajan näköään täysin tyyne, mutta levottoman nopeat liikkeet, joilla hän korjasi ompelutarpeensa pöydältä, osoittivat että hänkin oli liikutettu.

— Maksun edestä! — toisti tohtori, kohottaen tuota onnettomuuden myssyä. Luultavasti olet kärsinyt nälkää tässä talossa!

— Minä olen käyttänyt nuo pennivähät pieniin ostoksiin poikaa varten, vastasi Liisa lyhyesti.

— Niin, vaatteihin, ilkkui tohtori — ymmärrän kyllä, pikkuinen olisi ilman sinun huolenpidottasi saanut olla alasti. Oh, ymmärrän kyllä tarkoituksesi, sinä tahdot rimsuttaa ja remsuttaa poikaparan pitsinpätkillä ja rievunkappaleilla, mutta siitä pelistä minä teen lopun, sen saat ymmärtää. Tästä päivästä lähtein sinä et ompele rahan edestä! — Hän meni uunin luo ja syvintä ylenkatsetta osoittavalla liikkeellä viskasi hän tuon pienen myssyn leimuavaan tuleen. Sitte läksi hän huoneesta, lyöden oven särähtäen jälkeensä kiinni, niin että poika kauhistuneena kavahti kätkyessään.

Liisa riensi heti pienokaista rauhoittamaan, nuo kauniit kasvot olivat ennallaan, niissä ei näkynyt jälkeäkään liikutuksesta, ainoastaan suun ympärillä oli tavatonta lujuutta ilmaiseva piirre. Miina vapisi ensin jonkun aikaa tohtorin esiintymisen johdosta ja katseli ihmetellen Liisaa. Sitte otti hän ystävälliset jäähyväiset, mutta ei saanut ainoatakaan sanaa huuliltaan. Hän tiesi ainoastaan, että hänen läheisyydessään näyteltiin surullista avionäytelmää, jonka suhteen hän oli pakotettu olemaan toimetonna katselijana.

Kun Lotta hiukkaa myöhemmin tuli pöytää kattamaan, näki hän kauhukseen puolipalaneen pitsinpätkän kakluunissa. — Jumala varjelkoon, mihin myssy onkaan joutunut! huudahti hän hämmästyneenä.

— Myssy on pudonnut tuleen, vastasi Liisa tyyneesti — sinun täytyy, Lotta, sanoa lautamiehen emännälle, ett'en minä voikaan täyttää lupaustani, minä en voi tästäpuoleen neuloa muille, ja tohtori on kyllä oikeassa, sanoessaan, ett'ei se ole liioin tarpeenkaan. Tässä saat sinä muutamia kangaskappaleita ja pitsinpätkiä pieniä siskosi lapsia varten, minä en tarvitse niitä enää.

Lotta niiasi ja kiitti, mutta ei uskaltanut kysyä mitään, sillä tohtorinna näytti tällä hetkellä yhtä jyrkältä kuin itse tohtori, niin hyvä emäntä kuin hän muutoin olikin.

Liisan olennossa oli tänään jotain ankaraa ja kylmää, tuo hänen vakava arvokkuutensa ilmaantui tavallista voimakkaampana. Tohtori sanoi häntä "niskoittelijaksi" ja siinä hän kenties ei ollutkaan niin aivan väärässä. Mutta hän ei aavistanut, että yksi ainoa ystävällinen sana olisi kyennyt sulattamaan Liisan kylmyyden, että tuon kovan pinnan alla sykki vapiseva sydänraukka, joka toivoi päivänpaistetta sisäisen lämpönsä ja hehkunsa puhkeamiseksi. Miehensä alituinen tylyys ja taipumattomuus teki hänen umpimieliseksi ja itseensä sulkeuneeksi ja vaikk'ei hänen ylpeytensä koskaan sallinut kyynelten tulla näkyviin noiden perheellisten kohtausten tähden, vaikutti heidän perhe-elämänsä jokapäiväinen epäsointu kuitenkin häneen yhä mieltä masentavammin.

Neiti Orell katseli huolehtien noita nuoria kasvoja, joilla ei näkynyt hymyilyä muulloin kuin milloin hän katseli poikaansa. Tuo synkkä katse noissa kauniissa silmissä vaikutti häneen surullisesti, mutta asia ei ollut autettavissa. Neiti Orell itse oli noita myötenantavia, hyväluontoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan voi olla aivan onnettomia, sillä heillä on jonkunlainen sisäinen taipumus uhrautua toisten edestä ja tavallisesti toivovat he elämältä vähän, niin vähän, että heidän toiveensa harvoin pettyvät. Hän oli suoraluontoinen arki-ihminen ja vaikka hän osittain tajusi Liisan luonnetta ja lausui ihmettelynsä, ett'ei nuori rouva milloinkaan käynyt kirkossa sekä viittaili hienoisesti, että uskonto olisi paras lohdutus murheissa, ei hänellä kuitenkaan ollut kyllin voimaa ja itseensäluottamusta koettaakseen edes tämän suhteen vaikuttaa Liisaan. Hänen käytöksensä Liisaa kohtaan oli tavattoman armasta ja hän oli kiitollinen pienimmästäkin ystävyyden osoituksesta, mutta samalla niin hienotuntoinen ja varova, ett'ei hän koskaan tunkeutunut antamaan neuvojaan eikä ilmaisemaan osanottavaisuuttaan.