— Ah, neiti Betti — neiti ei voi ollenkaan käsittää, läähätti palvelijatar — koko eteinen on täynnä vieraita.
— No hyvänen aika, käske ne sisään, kehoitti Betti neiti, nousten heti seisoalleen ja pannen kynän kädestään. — Mutta ketä ne sitte mahtanevat olla, minulle ei ole ilmoitettu mitään käyntejä — ne ovat varmaankin tulleet junalla.
— Kaiken näköistä sitä pitää ollakin — mumisi palvelijatar rientäessään ulos. Tavallisine keveine askeleineen seurasi Betti neiti häntä eteiseen, kohensi silmälasejaan ja katseli odottavasti Senoobian vieraita, jotka juuri astuivat sisään. Senoobian koko suuri vierasjoukko supistuikin yksinkertaisesti puettuun naiseen, jolla oli lapsi käsivarrellaan.
— Hyvää iltaa, hyvää iltaa, tervehti ystävällinen emäntä, tirkistäen vierasta likinäköisine silmineen ja ojentaen Liisalle kätensä tervehdykseksi. Hän ei aavistanut vähääkään kuka vieras oli.
Liisa läheni, tarttui hänen käteensä ja sanoi melkein lapsellisen kainosti: Betti täti, ettekö tunne minua? Minä olen Liisa pappilasta ja tämä lapsi on oma pieni tyttöni.
— Pikku Liisa, veljenitytär — mutta miten suureksi sinä olet tullutkaan, eipä kumma jos en tuntenut — sydämmellisen tervetullut sekä sinä että pienoinen.
Hän puristi Liisan rintaansa vasten ja suuteli hänen punottavaa poskeaan: — Sinä olet siis matkustanut pääkaupunkiin, tyttöeni, ja tullut vanhaa tätiäsi katsomaan, se oli kiltisti tehty! Hän auttoi Liisaa päällysvaipan riisumisessa ja vei hänet sitte sisään jotta hän voisi asettaa nukkuvan lapsen sohvalle lepäämään.
— Kas niin, pikkuinen lepäilee siinä erinomaisesti, kunnes ennätämme saada hänelle sopivamman vuoteen ja Senoobia on kerjennyt laittaa sinulle lämmintä teetä, puheli emäntä. Mutta kerrohan nyt matkastasi, ja miks'et sinä kirjoittanut edeltäpäin tulostasi, jotta olisin tietänyt tulla asemalle vastaanottamaan.
Liisa, joka ei ollut vielä istuutunut, seisoi yhä lapsensa luona pitkät silmäripset alasluotuina ja posket hohtavina. Äkkiä kohotti hän katseensa ja katsoi tätiä avoimesti kasvoihin: — Betti täti, minä — olen — lähtenyt pois — mieheni luota — sanoi hän harvaan ja painokkaasti.
— Mitä puhutkaan, hyvä lapsi; minä en käsitä sitä! huudahti täti todellisen hämmästyksen valtaamana.