* * * * *
Muutamia päiviä myöhemmin, kun Liisa askaroi taiteellisen kirjo-ompelunsa ääressä, huomasi hän erään leveäharteisen herran kulkevan useampia kertoja ikkunan ohitse. Hän ei kiinnittänyt siihen erikoisemmin huomiotaan, mutta vähää myöhemmin aukeni ovi ja mainittu herra astui sisään. Liisa nousi työnsä äärestä ja meni tavallisella auliilla tavallaan tuota, kuten hän luuli, uutta ostajaa palvelemaan. Mutta hän kavahti hiukan — mies myymäpöydän takana oli tohtori Frans Galle.
Liisa seisoi hetken kalpein poskin ja saamatonna, ikäänkuin tukea etsien, mutta samalla kykeni hän jo taasen hallitsemaan mielensä ja ojensi reippaasti kätensä tervehdykseksi.
— Minä olen kävellyt tämän oven editse tänäin useita kertoja, sanoi tohtori empien, mutta — — —
— Se oli oikein, että vihdoinkin tulit sisään, vastasi Liisa, joka taasen oli aivan ennallaan. Koska tulit sinä tänne?
— Eilen. Liisa kyseli ja tohtori vastaili aivan kuin he olisivat olleet henkilöitä, jotka usein tapaavat toisensa, ja kuitenkin näki Liisa nyt taasen ensi kertaa miehensä sen jälkeen kuin hän läksi kotoaan. Tohtori ei ollut suurinkaan muuttunut, kenties hiukan vanhettunut ja harmaita hiuksia ilmaantunut hänen harjaksiseen tukkaansa.
— Minä arvaan, että tulit Paulaa katsomaan, sanoi Liisa ystävällisesti.
Tohtori nyökkäsi myöntävästi.
— Hän ei ole vielä palannut koulusta; sinä luonnollisestikin istut täällä ja odotat hiukan?
Hän osoitti kehoittavalla liikkeellä viereistä huonetta. Tohtori empi hetkisen, mutta kun samalla eräs uusi ostaja astui sisään, seurasi hän pitemmittä mutkitta kehoitusta.