— Kiitoksia — kohteliaasti päätään nyökäyttäen otti neuvoksetar tarjotun kupin, mutta hänen ilmeikkäillä huulillaan väikehti hieno, tuskin huomattava hymy, ajatellessaan tuota erikoista äänenpainoa, jonka rouva Montell pani sanalle — meille —. Rakas ulkokullattu! ajatteli hän. Talon isäntä läheni samalla:
— Mikä kunnia meidän matalalle majallemme, kun serkku malttoi jäädä meille teetä juomaan, sanoi hän omituisella honottavalla äänellä.
— Kas serkkua, kun on liian kohtelias, kuten tavallisesti, vastasi neuvoksetar, päästäen raikkaan naurun, jolloin kaksi riviä hyvin hoidettuja hampaita paljastui, antaen hänelle, kaikesta ruumiinsa vantteruudesta huolimatta, vielä aivan nuorehkon näön.
— Miltä tunnustaa meidän uusi pastori?
— Varsin pidettävältä, mutta vaikeaahan tuo on lausua mitään päättävää jonkun papin lahjoista näin lyhyen tuttavuuden perusteella.
Rouva Montell ja neiti Fager vaihtoivat salaymmärteisen silmäyksen, he huomasivat selvästi neuvoksettaren kykenemättömyyden arvostelemaan semmoista opettajaa kuin pastori Törne.
Herra Montell osoitti tällä aikaa neiti Fagerin katkeraksi mieliharmiksi mitä huomaavaisinta kohteliaisuutta tälle vieraalleen, kunnes tämä nousi heittääkseen hyvästinsä.
— Hyvästi, pieni kummityttöseni, — hän suuteli Annaa sydämmellisesti — ja huomennahan sinä tulet kummiukkoasi tervehtämään?
Ennenkun Anna ennätti vastata, sanoi Liina rouva ystävällisesti, mutta vakavan painokkaasti: — Kiitoksia Annan puolesta, paras kummitäti, mutta huomenna kokoontuu ompeluseura ja pastori Törne on luvannut tulla sinne pitämään meille puheen, eikä Annan sovi jäädä sieltä pois.
— Ei luonnollisestikaan, ehätti neiti Fager väliin.