Aterialta päästyä toi Alli kartan, jonka hän pikemmin huolettomasti kuin kohteliaasti viskasi salin sohvapöydälle. Magna kiitti häntä sydämmellisesti ja antausi innolla katuja selvittelemään Oskar Levinin johdolla, joka heti näytti halukkaalta häntä auttamaan. Professori istui keinutuolissa tavallisine terävine katseineen, mutta kun Magna nyt selitti mielestään olevansa koko selvillä kaupungista ja näytti valmistautuvan kävelylle, nousi hän äkkiä ylös ja meni omalle puolelleen.
Hiukkaa myöhemmin kulki hän hattuun ja turkkeihin puettuna edestakaisin käytävällä pääportin edessä, aivan kuin hän odottaisi ovea avautuvaksi ja siitä pientä tyttöä, jota hän rientäisi vastaan. Mutta Magna astui kadulle nuoren Levinin seuraamana, joka puhellen kulki hänen sivullaan.
Professori kääntyi reippaasti nurkan taa ja syvä poimu ilmestyi äkkiä hänen silmäkulmainsa väliin: hän pettyi hiukan, hän olisi niin mielellään halunnut näyttää hänelle kaupunkia ensi kertaa. Mutta "lapset leikkivät mieluimmin keskenään", sitä paitsi oli Magna eilen ollut niin onnellisen iloinen kuullessaan, että talossa oli nuorta väkeä, ja professorihan ei toki enää voinut laskea itseään tähän joukkoon. — No niin, hän on vielä lapsi ja on jätetty meidän suojeltavaksemme, minä tahdon koettaa parastani. Professorin katse kirkastui, hänen askeleensa tulivat varmemmiksi; ja olihan hänellä tehtävä, hän päätti järjestää Magnan luvut sen suunnitelman mukaan, jonka hän tänään oli tehnyt. Magna saa nähdä, että hän voi turvallisesti luottaa häneen.
Magna tuli takaisin rusoittavin poskin ja loistavin silmin, he olivat laukanneet melkein koko kaupungin ympäri ja nähneet niin paljon, vakuutti hän. Oli ollut niin erinomaisen hauskaa ja nyt hän luuli varmasti osaavansa vaikka mihin. Kun professori tuli teenjuontiin, pulppusi Magna hänellekin iloisuuttaan ja ihastustaan, huomaamatta ollenkaan, että tämä oli "pohjoisnapatuulellaan", kuten Sanni kuiskasi Ellalle. Kumma kyllä, oli Magnan puhelulla erinomainen voima sulattaa hänenkin mieltään, varsinkin kun hän huomasi, miten tuo nuori tyttö kohteli äskeistä saattajaansa. Hän nimittäin käyttäytyi sekä häntä että hänen nuorempaa veljeään kohtaan niin toverimaisesti ja luonnollisesti, että professori ajatteli: — jos lienee perää siinä väitteessä, että jokainen nainen tieten tai tietämättään koettaa olla viehättävä, niin on ainakin tämä tyttö siitä poikkeus.
* * * * *
Seuraava päivä oli, kuten jo mainittiin, sunnuntai ja Magna, joka oli tottunut säännölliseen kirkonkäyntiin, piti varsin luonnollisena, että myös täällä noudatettiin samaa tapaa. Mutta hän kävi varsin kummiinsa, kysellessään aamiaispöydässä minä aikoina eri jumalanpalvelukset alkoivat ja huomatessaan, ett'ei kellään ollut aikomusta mennä kirkkoon. Sanni vakuutti, että hän ja Ella eivät käy koskaan muulloin kirkossa kuin ensimmäisenä Adventtina, jolloin Hosianna lauletaan; rouva sanoi päivällispuuhansa esteeksi ja ainoastaan neiti Schneider tarjoutui lähtemään hänen kanssaan, jos hän nimittäin tahtoi mennä saksalaiseen jumalanpalvelukseen. Tämän tarjouksen täytyi hänen kuitenkin hyljätä, koska hän ei tainnut kieltä siksi hyvin, että olisi voinut "hartaudella" seurata saarnaa. Hän ei aavistanut, että Alli hänen selkänsä takana näytti merkeillä Vitikalle, jotta hän oli lopultakin ollut oikeassa nimittäessään neiti Roosia "jumaliseksi." Magnassa sen sijaan heräsi apean tunne, huomatessaan miten välinpitämättömiä täällä oltiin sapatin viettoon. Hän seisoi hetkisen kahden vaiheella kumpaanko jumalanpalvelukseen menisi, silloin sanoi rouva hiukan hämillään: — Eriikka saa mennä kahdentoista kirkkoon, kenties tahdot sinä mennä hänen mukaansa, hän voi opastaa sinua.
— Kiitoksia, täti hyvä; minä olen siitä varsin kiitollinen, vastasi hän iloisesti.
Professori oli huonolla tuulella, häntä vaivasi se, ett'ei kukaan hänen omaisistaan, ei edes äiti, tahtonut ottaa ainoataan askelta tuon nuoren vieraan mieliksi. Jos hän olisi voinut, niin hän olisi itse mielellään tarjonnut hänelle seuraansa; ei häntä pidättänyt se, että hän näyttäisi naurettavalta muiden silmissä, vaan se, että kirkko hänestä oli ainoastaan uskovaisia varten. Kenties vaikutti häneen tottumuskin, sillä hänen kotonaan ei pyhäpäivä ollut koskaan eronnut arkipäivistä muuten kuin tavallista herkullisemman päivällisensä kautta.
Magna meni siis palvelijattaren kanssa ja tunsi itsensä tyytyväiseksi. Iltapäivällä puuhaili professori pitkät ajat hänen kanssaan, esitti hänelle tekemänsä lukusuunnitelman ja ilmoitti, että hän voisi alkaa jo huomispäivänä. Professori toivoi, että hän tämän mukaan menetellessään ennättäisi pisimmälle tänä lukukautena ja pyysi saada auttaa häntä, milloin jotain vaikeuksia sattuisi.
Magna kiitti häntä mitä sydämmellisimmin ja kun hän illalla kirjoitti ensi kirjeen kotiinsa, kuvasi hän innostuneesti professori Bruunin hyväntahtoisuutta ja vakuutti löytäneensä hänessä parhaimman neuvonantajansa, aivanpa todellisen ystävän.