Tilda oli kerrassaan kummastuksissaan tästä, mutta kun hän eräänä päivänä näki tohtorin polvillaan nurkassa »kilttinä vanhana heppana» (kuten Margy selitti) niin ei hänen hämmästyksellään enää ollut rajoja.
Alice rouva, joka oli ollut Pietarissa ostamassa itselleen uudet turkit, kummastui suuresti nähdessään kotiintultuaan Margyn olevan korkealla lasten tuolilla päivällispöydässä ja isänsä tarjoilevan. Isä näytti jotensakin tottuneelta lapsenhoitoon.
— Näetkös, Alice, minusta tuntui tyhjältä mentyäsi ja minun täytyi saada itselleni pöytätoveri pienestä tyttösestämme — sanoi hän melkein kuin puolustuksekseen.
Rouva pudisti päätään tyytymättömän näköisenä: — Minä en ole koskaan voinut kärsiä lapsia pöydässä, ne syövät kuin pienet porsaat.
— Oh, meidän pieni Margymme käyttäytyy jo kuin ymmärtäväinen neiti — vakuutti tohtori, joka oli päättänyt kaikin tavoin koettaa estää pienen naapurinsa joutumista takaisin kamariinsa.
Hänen vaimonsa, joka ensikerran kuuli miehensä sanovan vastaan, koetti kaikin tavoin näyttää tyytyväiseltä, vakuutettuna siitä, että Robert nyt kuten ennenkin täyttäisi hänen toivomuksensa. Kuitenkin pysyi tohtori päätöksessään ja tämän jupakan aikana sai talon pieni tytär yhä varmemman aseman isänsä vieressä, johon hän turvautui koko pienen yksinäisen sydämensä lämpimällä myötätuntoisuudella. Hänhän oli janonnut hellyyttä kuin kukka auringonvaloa, ja nyt säihkyi onni hänen iloisilla kasvoillaan päivät päästään. Äiti katseli väliin ihmetellen isää ja tytärtä, jotka iloisina lurittelivat keskenään ja näyttivät niin hyvin viihtyvän yhdessä, hän tunsi sydämessään silloin omituisen tuskallista yksinäisyydentunnetta ja hän vakuutti kärtyisesti, että — Robert oli aivan liiaksi kiintynyt lapseen.
— Miksikäs ei hän olisi kiintynyt kauniiseen tyttäreensä — arveli Kaarinatäti, joka oli käymässä siellä — etkö näe kuinka kirkkaat silmät Margyllä on ja tuollainen kaunis valkoinen kiharatukka, ja muuten on hän kiltein olento, minkä koskaan olen nähnyt.
— Minusta on Margy aina ruma — sanoi Alice rouva äreästi — hänen silmänsä ovat liian pyöreät ja kehumaasi valkotukkaa pidän minä ehdottomasti pellavaperuukkina. Sano vain mitä sanot, vaan minua tuskastuttaa nähdä kun Robert pilaa tytön ja tahtoo, että koko talon pitää taipua tytön mukaan, pian kai minun punainen kamarinikin muuttuu lapsenkamariksi.
— Ai ai, Alice, tuo vivahtaa mustasukkaisuuteen, vastasi täti hymyillen — sinä olet tottunut olemaan kieltämättä ensimmäinen kodissasi ja vallitsemaan miehesi sydäntä, nyt pelkäät kilpailijaa, vaan älä ole huolissasi, kyllä hän rakastaa sinua yhtäpaljon kuin ennenkin, vaikka hän koettaa korvata sen, mitä te molemmat olette laiminlyöneet pienen »riikalaisen» suhteen.
— Niin, no se on sellaista ruikusta, sanoi tohtorinna tehden ylpeän liikkeen päällään, vaan hänellä oli kyynelet silmissä, ja Kaarina, joka kaikessa hiljaisuudessaan oli tarkka silmäinen, käydessään joka päivä talossa huomasi, miten rouva Alice levottomin silmin katseli miehensä ja lapsensa keskinäistä suhdetta.