Äiti rakas!
Täällä nyt siis olen terveenä ja raittiina rakkaassa lapsuudenkodissasi Kerttulassa, ja tämäpä todellakin on ihan sellainen, jommoiseksi sitä olet kuvannut, miellyttävin paikka mitä maailmassa löytyy. Muistoni siitä ovat hyvin hämärät, sen huomasin heti, ja mitäpä neljänvuotiaasta saattaisikaan muistaa. Senpä vuoksi kaikki täällä onkin melkein kuin uutta minulle.
Eno ja Meeri olivat minua vastassa asemalla. Olisinhan saattanut tulla tänne laivallakin kahta päivää myöhemmin, täällä kun on oma laivalaituri, mutta junamatka oli myöskin varsin hauska. Satuin tutustumaan erääseen rouvaan, jolla oli kolme vilkasta lasta. Minä rupesin näitten lasten kanssa leikkimään, jotta äiti sai hetkeksi lepoa, ja tiedätkö, äiti, hän erotessamme oikein kiitti minua tuosta vähäpätöisestä avusta.
Eno itse ajoi ja Meeri ja minä istuimme takaistuimella vähäisissä nelipyöräisissä troskan tapaisissa ajoneuvoissa, ja hevonen — sen nimi oli Oiva — se nyt oli oikein komea elukka, tumman ruuni, tuuheaharjainen ja -häntäinen. En koskaan ole nähnyt jalompaa hepoa. Eno sanoo asemalta olevan 14 kilometriä Kerttulaan, mutta minusta tämä matka kului niin nopeaan kuin tanssi, sillä minulla oli niin paljo nähtävää ja kuultavaa. Kyllähän ennenmuinoin Koivulassa vanhan iso-äidin luonakin oli hauskaa, mutta tämä seutu metsäisine vuorineen, järvineen ja lampineen on kuitenkin paljon ihanampi. Vedet välkkyvät sinisilminä tuolla vehreyden keskellä.
Minä muistin setä Topelius'en kaikki kauniit kertomukset ihanasta synnyinmaastamme Suomesta ja sydämmeni rupesi taajempaan sykkimään. Tiedätkö, äiti kultani, kyllä minä tunnen, että rakastan kotimaatani, vaikka tähän asti en kentiesi ole sitä oikein käsittänyt. — Meeri oli iloinen, kun näki minun ihastukseni, hän oikein ylpeileekin siitä, että hän on suomalainen, ja eno hymyili ystävällisesti meille. — Hyvä on, että olette isänmaallisia, rakkaat tyttöseni — sanoi hän — mutta teidän tulee myöskin aina työssänne ja toimessanne elämässä osottaa, että isänmaan menestys on pyrkimystenne päämaali, sillä se on oikeata isänmaanrakkautta. —
Aurinko läheni jo laskuaan, kun me ajoimme pitkin Kerttulaan vievää lehtokujaa, jossa lehevät koivut levittivät varjoansa. Ne sinä varmaankin vielä muistat, äiti kulta, vaikka ne tietysti ovat paljon kasvaneet sinun nuoruutesi ajoilta. Piha näyttää somalta, kun tie jakautuu kahtaalle, kiertäen kukkaryhmillä koristettua ruohonurmikkoa. Kun sitten ajetaan portaitten eteen, näyttää Kerttulan vaalea kahdenkertainen rakennus erittäin kodikkaalta ruskeine akkunapuitteineen ja sievine kattokoristeineen.
Veranta tänne on laitettu lisää sittekuin sinä olit täällä. Se on niin iso, että koko perhe mahtuu siinä päivällistä syömään, vieläpä vieraitakin lisäksi. — Täti otti minut vastaan avosylin; hän näytti niin hyvältä ja hauskalta; voi, en saata kuvata häntä kuten tahtoisin, mutta sinä, äiti, kyllä muistat hänet. Hän on ikäänkuin Gerdan vanhempi sisar. Gerda täyttääkin jo pian kahdeksantoista vuotta ja Fredrik seitsemäntoista sekä Meeri viisitoista, — Meeri ja minähän olemme ihan yhden-ikäiset, kuten tiedät, — ja Bruuno on kolmentoista vuotias. Sitte täällä vielä on kaksoisveljekset Haarald ja Pentti, jotka makasivat kehdossa minun viimein täällä ollessani, sitte Eedit ja Ester, "pikku tytöt", joiksi heitä nimitetään, ja viimeiseksi kaikkein herttaisin kultanuppu, pieni Lilli, joka ei vielä osaa selvästi puhua.
Meitä on niin monta, että täällä surisee kuten mehiläispesässä, kun olemme kaikki koossa, mutta täällä Kerttulassa on niin hyvää tilaa, ettei milloinkaan tunnu ahtaalta. — "Missä sydän antaa tilaa, löytyy kyllä makuusijaa", sanoo täti, vaikka hänellä olisi kuinkakin monta majoitettavaa, eikä hän myöskään näytä rasittuneelta, vaikka me miten hääräisimme ja teuhaisimme hänen ympärillään.
Pojilla on tänä vuonna opettaja, eräs herra Kontio, joka näyttää vähän puhkilukeneelta. Bruunohan sai keväällä ehdot matematiikassa. Fredrik tutkii kasveja ahkerasti, hänestä tulee varmaankin luonnontutkia — ja maisteri tekee samoin; heitä tuskin vielä olen nähnyt. — Sitten en myöskään saa unhottaa kertoa äidille kaikkien lemmikistä, vanhasta Tussesta — suuresta newfoundlantilaisesta mustaturkkisesta koirasta, jolla on viisaat ruskeat silmät ja pitkät pörhöiset korvat. Se seuraa lapsia kaikkialle sekä on heidän rakkahin leikkikumppaninsa, ja kun se loikoilee pihassa auringon paisteessa, niin ei voi olla taputtamatta tätä uskollista, oivallista talonvartiaa.
Serkut ovat jo tehneet kaikenmoisia hauskoja suunnitelmia kesää varten; me aiomme soudella ja ajella, kylpeä ja kävellä, ja minä tiedän, että minun tulee hyvin hauska, joll'et sinä, rakas äiti, vain minua siellä Ruotsissa liiaksi kaipaa. Jospa sinä nyt oikein voisit kylpeä pois pahan päänkivistyksesi ja tulisit oikein terveeksi ja reippaaksi. Sano terveisiä rakkaalle isälleni ja muista joka päivä omaa