Tämä oli lopputulos hänen hiljaisista mietteistään tänä sunnuntainjälkeenpuolisena. Mutta eteisen toisella puolen istui uusi opettajatar innokkaasti kirjoittaen kirjeitä kuvatakseen sukulaisilleen ja ystävilleen tuloansa Honkalaan ja uuden kotinsa ensi vaikutusta. Viimeinen kirje oli vanhalle rakkaalle asuintoverille internaatista, Tekla Vikille, joka kaikessa oli Ellin täydellinen vastakohta, mutta josta kuitenkin tuli hänen läheisin ystävänsä koko seminariajaksi. Nyt oli Tekla saanut paikan pohjoisessa ja nuo kaksi toverusta olivat päättäneet jatkaa yhteyttä toistensa kanssa vilkkaan kirjevaihdon avulla.

»Täällä on jotakuinkin hauska huoneustoon y.m. nähden», kirjoitti neiti Vinter, »minä lähetän sinulle pienen pohjapiirroksen, niin saat selvemmän käsityksen, miten minä olen sen järjestänyt. Naapurini, kansakoulunopettajan kanssa luulen sopivani aika hyvin. Hän tuntuu olevan kansakoulunharrastaja kiireestä kantapäähän; on vahinko, rakkahin Tekla, että sinä ja minä emme voi vaihtaa paikkoja, sillä sinä olisit herra Rautiosta löytänyt todellisen henkiheimolaisesi, kun minä sitävastoin olen kerrassaan liian välinpitämätön oikein arvostelemaan niin ylevää luonnetta. Mielessäni kuvittelen minä aivan selvään, kuinka te olisitte keskustelleet mieliaineistanne, ja minä olen ihan varma, että ihanin yksimielisyys olisi ruvennut vallitsemaan teidän välillänne täällä taisteluhaluisessa Honkalassa.»

IV.

Nuori opettajatar avasi ikkunansa saadakseen raitista aamuilmaa. Syyskuu oli jo kulunut lopulleen, mutta ilma oli vielä leuto ja kirkas, ja auringon säteet kimaltelivat ensimmäisten yökylmästen kirjailemilla puiden lehdillä.

Takapihalla vallitsi hilpeä elämä; siellä oli vanha Katrina lyhyessä hameessa, puolikengissä ja sinisissä sukissa ja sirotteli murusia opettajan lukuisille siipieläimille, jotka kaakottaen ja kiikaten olivat keräytyneet hänen ympärilleen, samalla kuin lumivalkoinen kyyhkynen noukki herneitä eukon ryppyisestä kädestä. Lihava kellankirjava kissa katseli kiihkeällä halulla tätä ruokkimista korkealta paikaltaan portinpylvään nenässä, ja pörrökarvainen koira, jonka ainoana kaunistuksena oli vilkkaat silmät, venytteli tyytyväisenä oven edessä.

Rautio mahtoi olla suuri eläinten ystävä, ajatteli opettajatar, kun hän on koonnut tuollaisen eläinkokoelman ympärilleen; kyyhkyset olivat kyllä kauniita ja oli hupaista nähdä ne noin kesyinä, kissoja sitävastoin hän ei ollut koskaan voinut kärsiä, ja jos hän valitsisi itselleen koiran, niin olisi sen ulkonäköön pantava ainakin jonkun verran huomiota. Mitä taas kanoihin tuli, niin olivat ne kerrassaan sietämättömiä kiikaamisineen, kun herättivät hänet säännöllisesti joka aamu vähintäin kaksi tuntia liian aikasin.

Siitä oli kuitenkin ollut se hyöty, että neiti Elli oli ehtinyt ennen aamiaista käydä vähän kävelemässä joka virkisti ja toi hyvän ruokahalun ja antoi voimaa kouluajaksi. Työ kävi nyt säännöllistä menoaan, ja hän oli tähän jo jotakuinkin oleutunut, vaikka hän tietysti oli hieman tottumaton alussa, kun hän oli ensimmäistä lukukautta opettajattarena.

Anderssonska hoiti jotakuinkin säännöllisesti hänen mielestään pientä taloutta, ja jos hänen ruuanlaitossaan olikin paljon paranemisen sijaa, niin Elli oli tästä jotensakin välinpitämätön. Hän ei välittänyt siitä, mitä söi, ja piti taloudellisia toimia kovin arkipäiväisinä. Hupaisampaa oli järjestellä tuo pieni koti niin somaksi kuin mahdollista, ja tähän Ellillä olikin lahjoja. Hän pienillä kapineilla teki kerrassaan urotöitä. Hänen huonekalustonsa oli yksinkertainen, mutta aistikas; sohvan takana pienessä kamarissa oli hänellä italialainen kalastajapoika kipsistä — puuttui ainoastaan muutamia viheriöitä kasveja, jotta tuo kaunis kuva oikein esiintyisi. Ikkunain välissä kiikkui kapea antiikkinen kuvastin tummissa kehyksissä. Kauniita valokuviaan hän ei vielä ollut saanut ripustetuksi, sillä vaikka Anderssonska oli pitkältä ja leveältä puhunut että »Andersson on niin taitava tällaisessa», niin ei neiti Vinter vielä tähän asti ollut onnistunut saamaan häntä ryhtymään tähän työhön.

Pöydällä sohvan edessä oli albumi ja hyvin nidottuja kirjoja ja etaseeri oli täynnä koreita pikkuesineitä, mitkä antoivat huoneelle soman näön. Makuuhuoneessa oli mukava kirjoituspöytä päätyikkunain edessä ja toisen ikkunan edessä pieni soma neulomapöytä, missä Ellin oli tapana istua kauniine käsitöineen ja katsella leikkikentälle. Aistikkaasti asetettuja kukkaiskortteja ja vihkoja — muistoja ystäviltä ja tovereilta — ja korko-ompeleinen peite pienellä ruokapöydällä vieressä osoitti hänen järjestysaistiaan. Niin, hän ei pitänyt rumasta ja yksinkertaisesta, ja siinä hän oli todellakin hiukan liiallinen, mutta tärkeä seikkahan olikin saada koti niin miellyttäväksi kuin mahdollista asuessa autiolla seudulla.

Vielä hiukan raitista ilmaa ja ikkuna vedettiin kiinni. Elli oli edellisenä päivänä ollut rovastinnan luona — lapsilla oli ollut lupa huoneiden siivoamisen tähden — ja oli jäänyt muutamia vihkoja korjaamatta, joka työ oli nyt tehtävä ennen koulutunnin alkua ja piti siis jättää aamukävelylle meno sikseen; sen sijaan päätti hän jälkeenpuolisten tehdä oikein perinpohjaisen kävelyretken metsään, sillä näytti tulevan kaunis päivä. Eteisessä kaikui jo ensimmäiset askelet, siellä oli kaksi pientä puhdistajaa tämän viikon ajaksi, joiden piti aina saapua tuntia ennen tovereitaan lakaisemaan koulusalia ja talvella sytyttämään tulet uuneihin. Hänen täytyi avata ovensa ja nyökäyttää hyvää huomenta noille pienille myyrille, jotka olivat niin toimessa ja touhussa. Pian saapui oppilas toisensa jälkeen, koulu alkoi, ja työ sujui vilkkaasti, kunnes päivällistunti tuli.