VII.
Rautio palasi kouluun uusilla, raittiilla voimilla. Hän kertoi neiti Vinterille, kuinka hänen kotiseudullaan oli taaskin perustettu kaksi uutta kansakoulua ja kuinka ajatus kansanopiston perustamisesta oli melkein jokaisessa vallalla; ei säästettäisi uhrauksia eikä vaivoja sen toteuttamiseksi mitä pikimmin, ja kansakoulunopettajat koko ympäristöllä valmistivat innokkaasti oppilaitansa tähän.
— Kun saisi olla mukana siellä! hän joskus huudahti. Täällä Honkalassa tuntee usein itsensä kuin vangiksi, sidotuksi käsistä ja jaloista. Kuitenkin on minun innokkain ponnistukseni oleva saada aikaan täällä toinen koulu; kyllä minä tiedän, että suuret vaikeudet kohtaavat tätä ehdotusta, mutta minä olen kuitenkin kauan valmistellut asiaa. Kerranhan kuitenkin täytyy täällä uuden ajan voimakkaan tuulen lakaista ennakkoluulojen vastustuksen, kovertaahan pisarakin kiven, ja kärsivällisyydellä voitamme kaikki.
— Minä luulen todellakin tuon viimeksimainitun olevan mielilauseenne, herra Rautio, sanoi opettajatar hymyillen.
— Minä olen aina ollut hellittämätön, vastasi hän; lapsuuteni aikana tahdoin kerran kaivaa padon puroon, mikä virtasi puutarhamme vieritse. Kaksitoista kertaa vieri maa, mutta kolmannellatoista kerralla se pysyi.
Elli nauroi. — Se oli sitä suomalaista itsepintaisuutta.
— Niin, äitini oli kyllä siitä tunnettu. — Rautio hymyili myöskin. — Hän väitti, että minä ehdottomasti löisin pääni seinään ja oikein aikalailla, ennenkuin luopuisin aikeestani, mutta elämäntyöni suhteen tunnen minä, että ennemmin saataisiin repiä minut kappaleiksikin kuin vakuutetuksi, että olen harrastanut jotakin väärää.
— Näyttää siltä, ettette säikähdä taistelua uuden koulun puolesta.
— En ollenkaan, onhan vastustajillekin päivän selvä asia, että yksi koulu kunnassa, jossa on asukkaita useampia tuhansia, ei riitä, varsinkin kun se on sijoitettu toiseen päähän pitäjää. Useat isät ja äidit ovat minulle valittaneet tätä seikkaa ja puhuneet lastensa lukuhalusta, vaan eihän voi vaatia, että oppilaat kulkisivat monia penikulmia kouluun. Isola tietysti on niin kuin tavallisestikin pahin vastustajani, vaan hänellä on jalka kipeä eikä ehkä pääse liikkeelle siihen, kun on kokous asiasta.
— Pienet syyt, suuret seuraukset.