Koko ympäristössä ei myöskään ollut mitään, mikä häiritsi hänen mielialaansa; lasten iloinen sorina kuului hieman hiljemmin tänne ylös ja linnun liverrys metsässä muistutti että oli kevät — valon ja toiveiden lupauksista rikas aika.
Opettajatar istui hiljaisena, vaan hänen kirkkaissa silmissään ei ollut mitään merkkiä haaveilun suloisesta unelmasta; hän kyllä tunsi kevään ihastusta, vaan ei mikään tunne hänessä antanut vastinetta sen hienoille soinnuille, hänen vilkas mielensä eli koko ajan todellisuudessa, ja tuo kaunis silmäys seurasi lakkaamatta lapsiliutaa heidän edessään.
Niin voivat sydämet sykkiä toisiaan lähellä ja kuitenkin oikeastaan kaukana erillään, mutta sitä Rautio ei tiennyt, sillä tänä hetkenä oli kaikki hänestä kaunista ja täysin sopusointuista.
Muutaman minuutin kuluttua olivat nuoret taas leikin touhussa ja opettaja myös. Tuo suloinen hetki oli häneltä ohitse, mutta hän tiesi, ettei hän koskaan voisi sitä unhoittaa, että hän kätkisi tämän kevätjuhlan metsässä suloisimpien muistojensa joukkoon.
Kun aurinko hitaasti alkoi laskeutua länteen, niin lähdettiin paluumatkalle, ja jotakuinkin väsyneinä tanssista ja leikistä. Koulupihalla erosivat lapset ujoilla kiitoksilla ja yksimielisillä vakuutuksella, että kaikki olivat viettäneet hauskan toukokuun ensimmäisen päivän. Seuraavana päivänä ryhtyivät taas sekä opettajat että oppilaat raittiin voimin työhönsä, täytyihän nytkin olla uuttera, sillä tutkinto lähestyi kiirein askelin. Tuskin kaksi viikkoa sen jälkeen piti koulun laskea nuot pienet linnut lentämään vapauteensa, kesälomalle.
Rautiosta tuntui, että viime päivät olivat häipyneet kuin uni. Hänellä oli paljon työtä, mutta kaikki kävi niin helposti, tutkintokin meni kerrassaan oivallisesti. Pojat olivat aina tähän asti vieneet voiton tytöiltä, mutta tänä vuonna suoriutuivatkin tytöt loistavasti. Neiti Frisk, joka itse oli kärsinyt tutkintokuumetta, oli tavallisesti myöskin tartuttanut jotain omasta hermostuneesta pelostaan oppilaisiinsa; Elli Vinter sitävastoin ei tiennyt mitä ujostelu olikaan, hän seisoi iloisena rintaman edessä »kuin kenraali», sanoivat ukot, ja naisien mielestä oli hän »niin vaalea ja iloinen». Iloisella luonteellaan ja vilkkaalla esitystavallaan oli hän valloittanut koko pitäjän väkirynnäköllä.
— Ansaitsematon voitto, arveli hän itse.
— Oh, sanoi Rautio, teillä on kyky voittaa kaikkien sydämet.
Elli hymyili. — Niin, mutta ajatelkaa, että Isolakin tuli tutkinnossa laulun jälkeen ja löi minua olalle: »Olemmepa saaneet kerrassaan oivan kouluneiden, kun voi laulaa sekä koko- että puolinuotit», sanoi hän.
Seuraavana aamuna matkusti Rautio; opettajatar oli luvannut viipyä viikon rovastinnan luona. — Hyvästi neiti, eikö meillä ole ollut hyvä lukukausi ja ihana kevät? sanoi opettaja hyvästellessään.