— Tahdotteko ajatella, mitä olen sanonut? — hänen äänensä värähteli tukahdutetusta liikutuksesta, ja äkkiä, aivan kuin sulut, mitkä kauan olivat pidättäneet virtaa, olisivat särkyneet, tarttui hän intohimoisesti hänen käsiinsä ja kuiskasi: — Jos sinä tietäisit, kuinka kallis sinä olet minulle. Minä olen rakastanut sinua ensi hetkestä, kuin näin sinut!
— Siitä ei minulla ole ollut mitään aavistustakaan, vastasi tuo nuori tyttö vähän kiivaasti ja veti kätensä pois. Oli miten tahansa, niin minua surettaa, että tämä keskustelu on tapahtunut meidän välillämme, koska — koska minä en voi vastata teidän tunteitanne. Anteeksi, mutta nyt minä menen, ei ole hyödyksi jatkaa tätä hyvin ikävää yhdessäoloa.
Hän nousi ylös, kokosi työkalunsa ja meni. Se oli hirveä silmänräpäys Rautiolle!
Tajutonna, kuin olisi häntä kova isku kohdannut, istui hän liikkumatta samalla paikalla, kuinka kauan ei hän tiennyt itse; kun hän taas tuli tuntoihinsa ja koneentapaisesti nousi mennäkseen sisään, niin näki hän veräjän luona miehen hevosineen kärryineen. Se oli eräs talonpoika, joka tuli tuomaan kuivia puita, joita oli ostettu koulun käsityötarpeiksi. Opettaja meni hänen kanssaan katsomaan lautoja ja auttoi sitten saamaan ne katon alle. Kun ilta tuli, niin hän istui kauan kirjoituspöytänsä ääressä pää raskaasti käteen nojaten, sitten sytytti hän lamppunsa ja otti esiin postipaperia ja kynän.
»Te kummastutte varmaankin näistä riveistä, neiti Vinter», kirjoitti hän vahvalla, selvällä käsialallaan, »minä pyydän kuitenkin teitä olemaan vakuutettuna siitä, että minä en suinkaan aijo uudistaa, mitä minä aikaisemmin tänään olen lausunut, en myöskään tahdo teitä kiusata enkä vaivata. Syy, miksi kirjoitan on se, että minä täten helpommin voin vakuuttaa teille, että minun luja päätökseni on kaikessa, mikä minusta riippuu, säilyttää suhdetta välillämme sellaisena kuin se tähän asti on ollut, ja että rehellinen toiveeni on saada palvella teitä kaikessa, missä voin ja kykenen. Jos sanani tänään ovat solvaisseet tai loukanneet teitä, niin pyydän minä sydämestäni anteeksi ja toivon, että aika haihduttaa ne teidän muistostanne. Vasta nyt tyyneen harkinnan hetkenä huomaan minä itsekin, että oli rohkeaa pyytää teidän kättänne; löytyy muuri meidän välillämme, yhteiskuntasuhteiden, säätyrajoituksen muuri, jonka yli te ette tahdo nousta, ja sentähden oli kerrassaan uhkarohkeaa koettaa sitä rikkoa.»
Hän pani kirjeen kiinni ja pisti sen erään kirjan sisään, jonka hän juuri ennen oli lainannut Elliltä ja lukenut, sekä antoi Katrinan vielä samana iltana viedä sen opettajattarelle. Kauan senjälkeen istui hän hiljaa paikallaan kirjoituspöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena; hän tunsi nyt selvästi, että nyt hän oli kuin kääntänyt uuden lehden elämänkirjassaan, että nuoruuden aika valoisine toiveineen tästä päivästä oli ohi, ja että hän oli melkoista vanhempi.
Ja täten olivat siis nuot kultaiset säikeet hänen elämänsä kertomuksestaan äkkiä kaikki yhdellä kertaa katkenneet.
XI.
Aika kului tasaista kulkuaan ja tunnit koulussa menivät säännöllistä menoaan; työ oli Raution ilo, ja hän siunasi sitä nyt enemmän kuin koskaan ennen, kun ajatuksensa tarvitsivat tasaista toimintaa, jotta ei eksyisi unelmoimaan, mikä ei sopinut hänen luonteelleen eikä hänen elämänsuuntaansa. Hän ei ollut mikään toimeton luonne, jonka sydämen suru, katkerakaan, voisi tehdä toimettomaksi; päinvastoin ryhtyi hän nyt innokkaammin kuin ennen opetukseen ja jakoi opetusta myöskin koulun ulkopuolella kooten ympärilleen vapaahetkinä poikia, lukeakseen jotain hyödyllistä heille, sitten keskustellakseen luetun johdosta ja siten kehittääkseen heidän ajatus- ja arvostelukykyään.
Hän pelkäsi tosin, että myöskin tässä saisi kokea vanhojen vastustusta, mutta nämät näkyivät nyt väsyneen riitelemiseen; sen sijaan sai hän sisälliseksi ilokseen nyt tunnustustakin niiltä, joilta hän vähimmin oli sitä odottanut. Yhdellä hänen itsepintaisimmista vastustajistaan oli poika, joka oli koko seudun tunnettu ilkimys, kerrassaan rosvonalku, jolle raa'in omavaltaisuus oli kuin jokapäiväinen leipä. Poika oli rikkaiden vanhempien ainoa lapsi ja oli kaikessa saanut seurata omia halujaan, joten ei ollut ihmettelemistäkään niitä hedelmiä, joita sellainen veltto kasvatus kantoi. Alussa katseli isäkin sormiensa läpi pojan vehkeitä, olipa vielä ylpeäkin hänen reippaudestaan ja rohkeudestaan, viat kyllä karisevat vuosien mukana, arveli hän.