Silmänräpäyksen tuntui kuin hämmästys olisi saattanut Rautionkin tolkultaan, mutta sitten kumarsi hän hänelle ystävällisesti: Tämähän oli hauskaa. Kuinka neiti voi?
— Kiitos, oikein hyvin, entä te itse?
— Kerrassaan mainiosti! Oletteko vielä Honkalassa?
— Olen, vielä tämän vuoden, sitten olen ajatellut etsiä paikkaa jossain pääkaupungin kansakoulussa.
— Vai niin, no kuinka elellään nyt siellä hyvässä Honkalassa?
Rautio istui taas vastapäätä neiti Vinteriä ja tyyneellä katseellaan tutkisteli noita tuttuja tyttökasvoja, joilta kaksi välillä ollutta vuotta ei ollut riistänyt mitään niiden heleästä terveydestä.
— Oh, minä luulen Honkalan olevan jotensakin entisellään, vastasi Elli, joka ehdottomasti punastui hänen tutkivasta katseestaan, ainoastaan rovasti kuoli jo viime vuonna ja rovastinna on muuttanut Hagaan, pienelle leskentilalleen, kuten hän sitä kutsuu.
— Silloin kai pääsee Virolin kirkkoherraksi? kysyi Rautio.
— Ei, omituista kyllä, on seurakunta yksimielisesti kutsunut pastori Ståhlen neljänneksi vaalisaarnaajaksi.
— Vai niin, silloin koittaa varmaankin uusi aika sielläkin?