Juna kiiti kiitämistään, aurinko laskeutui ja lyhyt talvinen päivä peittyi hämärään tähtien syttyessä iltataivaalla valaisemaan lumipeitteistä maantietä, jota reki liukui liukkaasti isoäidin hevosten kiitäessä mielihalulla.
Professori puheli uuraasti Anderssonin kanssa vuodentulosta ja maanviljelysasioista, jotka olivat hänen filosofiastaan yhtä kaukana kuin taivaan tähdet maasta. Nuori rouva istui äänetönnä hänen vieressään ja kiihkeästi odotellen katseli eteensä, hänen piti ennen muita huomata tuikuttava tuli Koivuniemestä; hänen ensimmäisenä saada herättää nukkuvat lapset riemuhuudolla: — Nyt ollaan kotona!
Se hetki tulikin vihdoin. Pieni Gärda katseli tajuamatta ympärilleen, John sitävastoin hypähti heti pystöön ja huusi riemastuneena: — John näkee pienen oksan joulukuusesta tuolta salin ikkunasta.
— Mutta tuossa ensimmäisenä on sinulle isoäiti — ah, äiti, äiti! — nuori rouva antoi hymyillen ja kyynelsilmin molemmat aarteensa hänen syliinsä — voi kun olen ikävöinyt sinua ja kotia.
— Niin, hän ei tahtonut oikein perehtyä uusiin oloihin — sanoi professori ystävällisesti — minun kukkani oli liian syvään juurtunut lapsuudenkodin maaperään, vaan suokoon Jumala, että meidän lapsemme oppivat samalla tavalla rakastamaan kotiaan, kuin äitinsä, sillä jalompaa, hellempää ja parempaa olentoa kuin sinä, pieni sydänkäpyseni, ei ole maailmassa, sen minä uskon järkähtämättömästi —
— Ja sekö kaikki on kodin ansiota?
— Niin minulla on täysi syy otaksua.
— Ehkä hyvästä tyttärestä tulee aina hyvä vaimo — isoäiti veti rakkaasti nuoren rouvan syliksi ja suuteli otsalle. Lapset syöksyivät joulukuusen luo, joka loisti täydessä kirkkaudessaan ja näytti heille riemuitsevan ja aivan kuin sanovan: nyt on joulu tullut.
— Onko sinulla joulupukkikin, mummo? — kysyi John.
— Onpa vain, siitä saat olla varma, poikaseni — ja sinä minun kultakipeneeni — iloista joulua, lapseni, oikein hauskaa joulua teille! Tulkaa tänne joulukynttiläin valoon, tyttäreni, minun pitää katsella sinua oikein tarkoin. Jumalan kiitos, sinähän olet aivan niinkuin ennenkin.