Minä, minä olin barbaari, murhaaja, tylppäsormi, ulkonevaposki.
Nyt sain sen sanotuksi Teille. Teillä on syytä olla pahoillanne minusta.
Olin kerrankin mennyt ohi ruusuni näkemättä sitä, olin mennyt tunteettomana kuin tylsin palkkapiika, ja helmojeni heilahdus oli sen kaatanut.
Olinhan kertonut Teille ruusustani. Puoliujosti — oli hauska yllättää Teidät todellisuudella. Te lupasitte tulla katsomaan sitä. Tunsin syvän salaisen riemun. Teidän hemmotelluille silmillenne saatoin ehkä näyttää jotain, jotain harvinaista, säilynyttä, suojattua, pyhää…
Te tulette pian? Odotan Teitä ikävöiden.
Sanon sen Teille nyt:
Ruusua kasvatin Teitä varten.
Siinä on suruni ydin.
Kauan istuin ja muistelin. Muistelin hellyyttäni, hoitamisintoani, ylpeitä toiveitani, toiveet niin ylpeät kuin kuumat, sähähtelevät salamat.
Aina minussa lauloi: ruusu, ruusuni, sydänverikukkani.