Miksi solmian kukkasvöitä?
Jäävät okaat mua pistämään.
Ikihaavat hän rintaan viiltää,
kuinka varon ja väistänkään.
Hälle solmian kukkasvöitä,
hän mun viehätti solmimaan!
Ja nyt sokkona sokeimpana
kera jumalan pyöriä saan.
HEBREALAINEN.
Jos astuisi hän vielä joukossamme ja johdattaisi oppilapsiaan, minä myöskin tuohon seuraan saisin. En uskois hänen taivaitaan — en siitä mitään hälle suotta virkkais. — Nuo tahtoisin mä nähdä silmät vaan! Nuo äärettömän rakkauden silmät, hänet nähdä, jok’ oi' aina hieno — ja ihmeen yksin…
KAI KEIJUN KEVYT ON!
Keijun, keijun kevyt on! Kai kevyt on, kun kiharat on seitin verkkoa, ja siivet suuren perhosen, ja jalka sorja notkea!
Kai kevyt on, kun rintansa, kun rintansa vain sykki vastalempehen ja liekki hetken — haihtuen! Kai keijun kevyt on!
MIKSI AIOT?
Miksi aikoo sini-aalto, miksi nurmen kukkanen, miksi kesän kuuma säde, miksi taivaan tuulonen?
Kuin aalto ja tuuli ja säde ja kukka mun mieleni alati ailakoi! He kysyvät multa, miks aion ma rukka, — en vastata koskaan heille voi!