"Mitenkäs sitten?" isä vastasi, kumartuen vesisaappaita jalkaansa vetämään.
Ants seisoskeli hänkin etehisen kivilattialla, puoli-unisena. Isä oli jo avannut oven ja teki lähtöä.
Ants katseli etehisen ikkunasta, kuinka tulentuike tanssi eteenpäin pilkkopimeässä. Isä meni ypö-yksin, yösydännä kirkkomaalle ottamaan arkusta mittaa.
Isä kohosi Antsin silmissä järkähtämättömäksi ylemmyydeksi, — kaiken kiitoksen ja moitteen yläpuolelle.
5.
Ants oli jo iso poika, kun hänen kerran piti mennä asialle kirkolle. Ants päätti oikaista, valitsi näköpiirillä punaterttuisen pihlajan, joka eroittui kuusimetsästä, ja veti siitä ajatuksissaan suoran viivan kotiveräjän hevoskastanjaan.
Sitä viivaa pitkin siis, — niinkuin lingottu.
Tiellä tuli viisi, kuusi aitaa vastaan ja kaksi suokannasta.
Punaterttuinen pihlaja kasvoi pienen mökin pihalla. Vanhanpuoleinen vaimo ajeli äsken kerityitä lampaita pihattoon.
"Mistä tämä mies tulee?" hän kysyi.