Mutta kesällä, — isä oli poissa, — piti Ants eräänä iltana äidin kanssa kuulustelua.
"Äiti, — eihän ole Nukku-Mattia?"
"Ei…"
"Eikä joulupukkia?"
"Ei…"
Hetken kuluttua:
"Äiti, — eihän se ole totta, että raakut ajattelevat… —"
Äiti ei heti käsittänyt, mutta kun se selvisi, ilmestyi hänen kasvoihinsa jyrkkä ja päättävä, vaikka pohjalta surullinen piirre.
"Eivät ne, — ajattele mitään…"
Hän tunsi: tämä oli suursiivousta. Ja se pisti kipeästi.