Eräänä aamuna tuli isä kiireimmän kauppaa Antsia noutamaan. Hän oli niityllä löytänyt mättään, jossa kasvoi neljätoista erilaatuista kukkaa ja kortta.
Ants seurasi sinne, mutta ei osannut muuta kuin ruveta luettelemaan:
"Campanula patula, — Ranunculus acris, — Fragaria vesca, — tämä on, — tämä on joku Carex…"
Mutta yhtäkkiä se tuntui hänestä itsestään niin rutikuivalta ja köyhältä isän innostuksen ja hartauden rinnalla.
"Tästä minä en tiedä ihan varmaan, mutta joka tapauksessa se kuuluu heimoon Umbelliferae…"
Hän häpesi sisimmässään.
Sunnuntaina isä ja äiti tekivät lähtöä kirkkoon. Ei kukaan kysynyt, aikoiko Ants mukaan.
Kun äiti jo istui rattailla, paras pitsitanu huivin alta näkyvissä, niin isä yhtäkkiä äidille ohjat antaen sanoi:
"No Ants, — teeppäs nyt vähän joutua."
"Minä en tule mukaan, — tällä kertaa…"