Puolalaiseen paitaan käärittynä Katinka Rabe nyt äitinsä vieressä maaten suoritti ensimmäisen vastaanottonsa.
Mummuli, vanha rouva Dorothea Rabe, tunnusteli vastasyntyneen kissamaisen pyöreää, tiheän tumman tukan peittämää päätä, matalaa, suoraa otsaa, miltei ympyriäistä suuta ja pitkiä jäseniä, ja sanoi ranskaksi tyttärelleen, Agnes Wrenskylle:
"Une vraie Rabe, — Dieu soit bénit!"
"Eine echte Rabe", hän toisti hyvänsuovasti kehoittaen miniälleen, joka aroin, lauhkein silmin vuoroin katsoi anoppiinsa, vuoroin vastasyntyneeseen, otsassa kaarevat, huolestuneet rypyt. "Gott sei Lob und Dank!"
Maria Rabe loi silmänsä alas, hän ymmärsi: ainakaan ei lapsi ollut mikään Blom!
Sen jälkeen Mummuli kääntyi matami Petterssoniin, joka kolmileukoineen, juoruineen ja laukkuineen oli vyörynyt vaunuista ja nyt epätietoisena availi laukkuaan, — tällä kertaa armollisin elein:
"En äkta Rabe, madam Petterson, Gud ske lof!"
Jos kenenkä, piti toki Mummulin tietää, mikä oli oikea Rabe, mikä ei, — hänen, joka, vaikka itse vieraasta suvusta lähtöisin, oli synnyttänyt maailmaan neljä oikeata Rabea, täsmälleen aina neljä vuotta kunkin lapsen väliä!
Hän seisoi vuoteen jalkopäässä, lyhyenä, lihavahkona, pieni, harvinaisen kaunismuotoinen pää mustan pitsitanun verhossa, jonka alta kaksi harmaantuvaa, hyvin säännöllistä kierresuortuvaa ulottui kaulalle. Sileistä kasvoista tuikahti kaksi älykästä, tummaa valtiatarsilmää.
Eikä mikään olisi estänyt Mummulia kertaamasta samaa tärkeää vielä virheettömimmillä englannin-, venäjän- ja italiankielillä, vieläpä mehevimmällä viipurinmurteellakin!