Kuului pamaus, joka herätti vaakkuvia vastalauseita rantakujan koivuista.
Vastasyntynyt aukaisi silmänsä, jotka olivat kuin kaksi tyhjää, tummaa kalvoa, — ne eivät nähneet mitään, yhtä vähän kuin korvatkaan kuulivat, — sielu niissä nukkui yhä hiljaista, ulkomaailmasta tietämätöntä untaan.
4.
Maria Raben ja matami Petterssonin yhteisistä ponnistuksista ja edellisen kyynelistä huolimatta, ei Maria Rabe kuitenkaan kyennyt itse imettämään vastasyntynyttä; siihen ei voinut kerrassaan mitään. Mummuli määräsi siis otettavaksi imettäjän. Piispansaaresta tuotiin muuan seitsemäntoistavuotias tyttö, joka oli palvellut vuoden venäläisen upseerin perheessä, missä puolalainen tensikka oli laittanut hänelle lapsen. Vartavasten kutsuttu lääkäri tutki hänet ja julisti täysin terveeksi eikä toisin voinut ollakaan; hän oli tanakkaa tekoa päästä jalkoihin. Hänen nimensä oli Anni Syrjänen, ja hän lauloi aina, milloin ei syönyt tai puhunut. Hän ei tosin saanut niin koreita helyjä ylleen kuin Mirka Wrenskyn venakko, joka kulki päässä tulipunainen silkkitanu nauhoineen, — mutta uusi karttuunileninki lohdutti hänet täydellisesti. Hänen kolmiviikkoinen poikansa sitävastoin jäi ruokolle Piispansaareen muutaman kalastajanlesken luo, sai kuukauden kuluttua poltteita ja kuoli. Kukaan ei häntä surrut, ei edes hänen oma äitinsä, eikä kenenkään mieleen juolahtanut pitää muuta kuin tuiki luonnollisena, että Katinka Raben elämä heti alussa maksettiin kokonaisella ihmishengellä.
Alkaa siis kasvaa uusi ihmisolento, omien salaisten lakiensa mukaisesti. Kirkonkirjassa hänen nimensä on kokonaisuudessaan Catharina Dorothea Adèle Maria Rabe, mutta siitä huolimatta kaikki sanovat Katinka. Hänen vanhemmikseen on merkitty Wilhelm August Rabe ja hänen vaimonsa toisesta avioliitosta Maria Gustava, omaa sukua Blom, mutta todenteolla hän on myös Friedrich Fataburin, inkeriläisen papintyttären, Abraham Raben, Elisabeth Balzerin, Ananias Blomin, Dorothea Fataburin jälkeläinen. Olisi turha luulla, että luonto tätä pientä ihmisalkua varten olisi vaivautunut luomaan jotain aivan uudenuutukaista, kun sillä kerran oli käytettävänään näin suuri joukko valmiita aineksia. Päinvastoin, kaikki kertaantuu, kaikki on jo ollut ennen olemassa: ylähuulen yhteydessä pysymätön, aina avoin alahuuli, sileät, kihariin taipumattomat hiukset, silmätkin, joista toinen on lyhyt-, toinen taas pitkänäköinen. Uutta, todella uutta on vain yhdistelmä, jonka nimi on Katinka Rabe. Milloinkaan eivät solut, nuo pikkuiset, liikkuvat renkaat, liity kohtalokkaassa karkelossaan juuri täksi kuvioksi. Se on vain tämän kerran olemassa, tällä avaruudessa kieppuvalla tähdellä, vain tämän ainoan kerran, ei koskaan ennen eikä jälkeen.
Elämä kajastaa vielä kuin läpi syvän kuullon. Niinkuin katsoisi sitä läpi vesikerroksen tai paksun lasin, pyöreän pullonpohjan, näkee eikä näe. On liikuntaa, hyörinää ja puuhaa, johon itse ei ota osaa; on vielä kuin kaiken ulkopuolella; on valoja ja ääniä, joitten merkitystä ei tiedä.
Valkoinen, punaraitainen matto juoksee kuin valkohiekkainen tie. Huone näyttää siltä kohden jatkuvan loppumattomiin, samoin kuten valkea mattokin, mutta kun yrittää kontata kauemmaksi, on edessä kova, kiiltävä seinä. Edemmäksi ei pääse. Ja ihmeellisintä on, että tässä seinässä asustaa toinen Katinka.
Tällä toisella Katinkalla on samanlainen ahdas, punainen kudottu leninki kuin oikealla Katinkallakin, kireästi suitut hiukset ja punainen pyörökampa, ohimot täynnä tiheitä pikkuhiuksia, kaulassa kaksinkertainen ketju alabasterihelmiä. Hän nauraa, kuten Katinka, silmät yhtenä nokiviiruna, hän nyökkää, aukoo suutaan, tuijottaa pää kallellaan, kuten Katinka.
Kuka hän on? Hän on elävä, kuten Katinka, sillä hän liikkuu. Hän ei ole kuten taulut seinillä. Mutta kuitenkaan häntä ei ole olemassa. Hän lähentää huulensa suuteloon, kuten oikea Katinka, ne ovat jo aivan lähellä, puoliraollaan. Mutta yht'äkkiä Katinka tuntee kylmän, liukkaan lasin, ja hänen hengityksensä huuru himmentää toisen Katinkan. Hän ponnahtaa taaksepäin, — toinen Katinka samoin. He tuijottavat toisiaan tummin, murheellisin silmin, — he eivät voi siis yhtyä?
Kiiltävän seinän takana häntä ei myöskään ole. Siellä ei ole muuta kuin tomunöyhtää. Häntä ei ole missään.