Katinka näkee hänen kääntyvän Rakokiven tielle. Tie on äsken, vielä samana aamuna, kitketty ja haravoitu, Hamusen-Ieva kykkii yhä vielä tien ohessa kauempana kuin harmaa pahka, iänikuisessa sissisodassa rikkaruohoja vastaan, joitten teloittaja hän on, käyrine, mullanruskeine sormineen.
Sekä Mummulin aamukävely että Hamusen-Ievan haravointi ovat kertautuneet joka päivä jo kohta viitenäkymmenenä kesänä.
Mummuli viipyy Rakokivellä tasan neljännestunnin. Hänen palatessaan on jo Grosspapakin ilmestynyt puutarhaan laputtavine tohveleineen, yllään harmaa, punaveralla reunustettu aamunuttu.
Grosspapa suutelee Mummulia ensin kädelle, sitten molemmille poskille ja sanoo "mein Kind!"
Sen jälkeen hän aloittaa jokapäiväisen vaelluksensa yhdeltä puutarhasohvalta toiselle, aina auringon mukaan. Havannasikarin haiku seuraa häntä uskollisesti kaikkialle. Hän istuskelee aluksi rantakujan penkeillä ja viheltelee kuhankeittäjälle, sitten hän muuttaa maantienpuolisille pylväsportaille, päässä musta patalakki ja kädessä venäläinen tai saksalainen sanomalehti.
Mummuli on asettunut ruohopyörylän viereiselle sälesohvalle, hän kutoo pitkillä, tylpillä puupuikoilla harmaata, hyvin pehmeää villahuivia. Agnes-täti istuu likinäköisenä hänen vieressään ja pidellen lankakerää kertoo jotain ranskaksi hiljaisella äänellä.
Mutta Fataburin vähäisen kreikkalaistemppelin portailla seisoivat Lenzy ja Mirka sekä Katinka, kengät ja valkeat sukat riisuttuina, odottaen Mummulin komennussanaa, helteestä punoittaen.
Mummuli laski työnsä syliinsä, taputti kolmasti käsiään ja komensi saksaksi:
"Jetzt Kinder, — eins, zwei, drei…"
Samalla kaikki kolme kirmasivat juoksuun ympäri pyöreän ruohokentän. He juoksivat peräkanaa, yllä valkeat leningit, siniset nauharuusukkeet vyöllä, tavallisessa järjestyksessä, edellä Lenzy, vehnäntähkänvärisine hiuksineen, sitten haavesilmäinen, ruskea Mirka, ja viimeisenä Katinka, kaksi sileää, mustaa palmikkoa selässä.