Katinka makasi hiljaa, sykkyrässä, peite korvilla, mutta sydän tykkien. Grosspapan askeleet kaikkosivat toiselle puolen taloa, käytävän isossa kaapissa rapisi, luultavasti hiiri, muuten oli kaikki hiljaa. Yht'äkkiä lingottiin kimppu takiaisia ikkunaan. Katinka oli silmänräpäyksessä jalkeilla, kiivetessään ikkunasta hän putosi suoraan takiaispensaikkoon, ja suuria takiaisia tarttui hiuksiin.
"Missä olette?" hän kuiskasi.
Mutta samalla hän jo näkikin Lenzyn ja Mirkan, jotka odottivat ikkunan alla. Ei ollut aikaa kyselyihin eikä pitkiin puheisiin.
"Hiljaa — hiljaa!" he varoittivat toisiaan.
Tällainen oli siis yö, niin tuiki toisenlainen kuin päivä. Pehmeitä, suuria yöperhosia lenteli edestakaisin, ja isoja, näkymättömiä paarmoja, jotka ikäänkuin sokaistuina umpimähkään ampaisivat ohi. Ei ollut pimeä, vaan hämärä ja lämmin. Toiset kukat nukkuivat, toiset sensijaan tuoksuivat oudolla tuoksulla, jota ei kukaan heistä tuntenut.
Ah, kuinka Katinka rakasti sekä pelkäsi yötä! Ei koskaan saanut nähdä yötä kasvoista kasvoihin, aina täytyi mennä nukkumaan ennen. Ja yöllä oli kuitenkin omat kukkansa, omat tuoksunsa, omat luontokappaleensa ja lapsensa, joista päivä ei mitään tiennyt. Sillä oli kiiltomatoja, jotka syttyivät lehdille kuin vähäinen, viheriä tähti, sillä oli hitaasti ja äänettömästi astelevat etanansa ja hyppelevät rupisammakkonsa, yölepakkonsa, jotka suhahtivat ohi kuin henkäys… Sillä oli kukkansa, jotka vain öisin aukenivat, kutsuen yöhyönteisiä…
Mutta yö oli myös hirveä, kauhistava, — täynnä pääkallojen kuolemantanssia ja virvatulia kätkettyjen aarteitten päällä… Yö oli pimeys. Yö oli kuolema.
"Mennään", kuiskasi Mirka. Hän oli kaikista kolmesta vähimmän rohkea ja näytti värisevän vilusta tai pelosta.
Voi olla, että toisetkin kaksi pelkäsivät, mutta ei kumpainenkaan sitä näyttänyt. Toinen toisensa jäljestä he hiipivät puutarhan aitausta pitkin, kunnes saapuivat veräjälle. Soldat-niitty oli edessä, sumuisena, mereltä kohoavine usvineen, kuten aina, vielä niittämättömänä, horsmanpunaisena. Tuoksuivat tervakukat, koiranputket, leiniköt, valko-apila ja angervat.
"Täällä on hyvä", sanoi Lenzy.