"Nyt mennään Mustaanjokeen uimaan."

Ei kukaan pannut vastaan. Tänä yönä oli kaikki sallittua ja mahdollista. Tuntui vain päätähuimaavalta, pyörryttävältä. Mennä Mustaanjokeen uimaan ja keskellä yötä! Seuraavaa aamua ja päivää ei ollut olemassakaan.

He olivat jo tuiki syntisiä, ilmankin!

He kiersivät Kuninkaan ohi joelle. Koirankopissa haukahtivat jäniskoirat, Ilo ja Piili. Tarhassa märehtivät torkkuvat lehmät. He kantoivat kukin sukkiaan ja kenkiään.

Joen rannalla tuoksui kuten Soldat-niitylläkin, mutta senlisäksi tuoksui vesi ja raskaat, kultaiset ulpukat. Joki tuli Mustastakorvesta; sen lähteet olivat siellä, missä Elämänlähdekin.

Kuu yhä nousi ja hopeoitui, pienentyen samalla luonnolliseen kokoonsa.
Se oli jo korkeimman lepän latvassa.

Lenzy koetteli jalallaan vettä.

"Tytöt", hän kuiskasi. "Luuletteko, että hän hukkui tähän?"

"Kuka hukkui?" kysyi Mirka, koettaen asettautua kuun säteeseen.

"Hän, — vanhan herran pikku piikatyttö, — joka rikkoi maljakon."