Mutta Katinka kietoi palmikoitaan päälaelle eikä sanonut mitään. Hän vain ajatteli, mlnkätähden Lenzy mahtoi sanoa "vanha herra", vaikka se oli hänen äitinsä-äidin isä.
Hetken päästä he jo tanssivat piirissä keskellä jokea, toisiaan kädestä pidellen, keskellä kuutamoa.
12.
Ylinnä Hovissa oli Mummuli, siitä ei ollut epäilystä. Katinkalle se oli päivänselvää. Niinkuin Mummuli päivällispöydässä istui ylinnä, niin hän Katinkan tajunnassakin istui jollain näkymättömällä valtaistuimella. Hän oli sen arvojärjestyksen huippu, joka yhä aleten jatkui Katinkaan, Lenzyyn ja Mirkaan saakka, ja johon kuului Grosspapa, äiti, isä, sedät, tädit, serkut ja pikkuserkut ja satunnaisina vieraina kaikki Rabet Lontoosta, Parisista, Pietarista ja aina Madeirasta asti. Tämä oli maailma sinänsä, ja siihen kuului vielä naapurihovien asukkaat, kaikki Mendtit, Riemenschneiderit, Ripasit ja Adaridit. Paitsi sitä oli Hovissa tosin toinenkin maailma, mutta sekin oli maailma sinänsä eikä kuulunut tähän. Se avautui keittiön puolella, väentuvassa, pajassa ja Ahokkaan kylässä.
Katinka tiesi hyvin kuuluvansa Hovin ylämaailmaan. Mutta se ei estänyt häntä tuntemasta alituista, herkeämätöntä vetoa tuota toista, alamaailmaa kohtaan. Lenzy ja Mirka eivät sinne koskaan pyrkineet, heille riitti ylämaailma. Mutta Katinka ei saanut rauhaa, hänen oli oltava joka paikassa!
Alamaailmaan kuului koko keittiön asujamisto, Sokia-Mari, Kyökki-Ieva, Sisä-Miina, Pyykki-Miina, pikku-Tilta, Hamusen-Ieva, Anni ja Masha, venakko, sitten vielä Kuski-Heikki, Suhonen, puutarhuri, jolla oli oma tupansa puutarhan kupeella, ja Suhoska, hänen vaimonsa, jolla oli kylmänvihat jaloissa. Nämä olivat läheisimmät, mutta lisäksi oli vielä epälukuinen määrä lampuodin piikoja ja renkejä; karjakkoja, Tupa-Anni lapsineen, seppä ja Ahokkaan väki.
Kuninkaan, lampuodin, laita oli mutkallisempi. Ei ollut hyvä sanoa, mihinkä hän näistä kahdesta maailmasta oikein kuului. Katinka ei milloinkaan nähnyt hänen käyvän pääovesta, ja se oli sentään Katinkan silmissä muuan varmimpia tuntomerkkejä ylämaailmaan kuulumisesta. Mutta Kuningas ei myöskään tullut keittiön tietä, kuten muu alamaailman väki, hän meni kylkirakennuksen sivuovesta suoraan Grosspapan huoneeseen. Hän oli kuin taivaanvuohi näitten kahden maailman välillä, käski toista ja totteli toista.
Toinen maailma alkoi jo keittiön portaista, takapihasta, jolla oli kuin oma kasvitarhansa, takapihan villi yrttitarha, hyöstynyt ruoanjätteistä ja likavesistä. Hirvittävän korkeita, vihaisia nokkosia, jotka polttivat kädet palorakoille, takiaisia, jotka keräsivät pölyn leveille lehdilleen, löyhkääviä koiruohoja, joita Anni keräsi ja kuivatti kimpuiksi, ja kukkivia hullukaaleja, joilla oli myrkyllinen, likaisen kirjava kukanterä.
Hiukan kauempana aidan takana oli kanojen ja kukkojen teloituspaikka, — siellä ne lensivät ilman päätä, kaula surkeasti verissä.
Jääkellarissa pidettiin talvea vangittuna kolmen oven ja kolmen lukon takana.