Mutta eräänä yönä Katinka hiipi paitasillaan etehiseen, puristettuaan ruoholaukkaa silmiinsä hereillä pysyäkseen. Hän kohotti kynttilänsä, ja kello tuijotti häneen synkkänä ja uhkaavana; sen taulussa oli luinen käsivarsi, joka käänsi kumoon tuntilasia, ja viisarit näyttivät kahtatoista. Katinka ymmärsi: se oli kuolema.
Samalla narahti keittiön ovi, ja puolikuolleena säikähdyksestä Katinka pujahti kellokaappiin. Joku kulki ohitse, luultavasti Sisä-Miina, Katinkan kyyhöttäessä ahtaassa kaapissa. Sen jälkeen hiljeni kaikki, hän oli kuulevinaan vain suuren ja ystävällisen sydämen sykinnän. Hän oli keskellä salaperäistä koneistoa, joka mittasi aikaa. Kaikki salaisuudet olivat lähellä, käden ulottuvilla; täältä jostain, hänen päänsä yläpuolelta, lähtivät liikkeelle kaikki nuo salaperäiset kuvat. Yhä raukeammaksi, yhä uneliaammaksi hän kävi, yhä turvallisemmaksi hänen olonsa, kunnes hän vihdoin nukkui kellon suojaan, niinkuin olisi nukkunut maailman sydämelle.
Tällaisia olivat hyvänsuovat. Mutta yhtä ankara oli ahdistus, mikä lähti pahansuovista olioista.
He ovat vielä hyvin pieniä, aivan selässä kannettavia, ainakin Katinka ja Mirka. He tekevät pitemmät retkensä aina hoitajiensa selässä, Katinka Annin, Mirka Mashan, Agnes-tädin venakon, Lenzy saa juosta kipittää omin jaloin, minkä pääsee.
He ovat lähteneet marjaan, kiivenneet yli aidan ja uponneet ihanaan, vihreään ruohoon. "Kasso pomppoi", sanoo Anni ja poimii mansikoita. "Miljoonapomppoja!" kirkaisee Katinka. Mutta samassa tuokiossa kasvaa heidän eteensä äkkiä kuin maasta nokinen, tuima, ärjyvä hirviö, nahkavyöliina edessä ja kädessä moukari.
"Pois siint' heinää tallaamast'! Vai työ täss' miu marjojai.
Pääsettekös, taikk'."
Mirka pudottaa ropeensa ja alkaa kirkua, Mashan yrittäessä yli aidan. Anni aikoo juuri aukaista suunsa syytääkseen aikamoisen sanaryöpyn murjaanille päin naamaa. Mutta sitä ennen tapahtuu jotain.
Katinka seisahtuu äkämystyneen hirviön eteen, jonka polviin hän vaivoin ylettyy, ja sanoo:
"Ei ne ole seppäsedän mansikoita, ne on Jumalan mansikoita!"
Ja nyt saavat kaikki nähdä: hirviön käsi hervahtaa, noen ja tahman keskeltä avautuu leveä suu, täynnä mahtavia, valkoisia hampaita, ja samassa pärähtää tärisyttävä nauru: