Ja sitäpaitsi hän oli haukotellut… Haukotellut aivan niinkuin kuka muu tahansa kuolevainen. Niinkuin äiti ei olisi saanut kävellä edestakaisin peukalot kainaloissa ja kädet rinnoilla, niin ei jumalainenkaan olisi saanut haukotella…
Ihmiset voivat haukotella, mutta eivät jumalat.
Hänen ei olisi milloinkaan pitänyt pyrkiä toiselle puolen eroittavaa lamppuriviä… Hän oli kuullut jumalansa puhuvan toruvalla, inhimillisellä äänellä ja nähnyt hänen haukottelevan. Jumalat oli nähtävä vain etäältä, hohtavassa valaistuksessa, heille oli heitettävä kukkia, taputuksia ja ihmissydämiä!
Mutta Katinkan pettymykset eivät vielä olleet lopussa
Eräänä iltana hän joutui teatterissa istumaan muutaman nuoren, perin ystävälliseltä näyttävän neidin viereen, joka näytännön aikana useammin kuin kerran suuntasi häneen viisaat, mustat silmänsä, ja sitten väliajalla tarjosi hänelle makeisia. Katinka oli makeisille perso, ja mustasilmäinen neiti piteli makeispussia koko ajan helmassaan, hän suorastaan tyrkytti; paitsi sitä olivat makeiset suklaanappeja. Hän näytti olevan erittäin huvitettu Katinkan puheista ja nauroi pariin kertaan helakasti, mutta tekeytyi sitten perin vakavaksi. Olisi voinut sanoa, että hän kohteli Katinkaa melkein aikuisena.
Katinka oli alussa epäluuloinen ja vaitelias, hän ei oikein luottanut aikuisiin. Hän vilkuili vuoroin makeispussiin, vuoroin neidin mustiin silmiin, mutta ei voinut huomata niissä mitään petollista; paitsi sitä oli makeispussi houkutteleva.
Neiti alkoi nyt kysyä Katinkan teatterikäynneistä, hän sanoi huomanneensa, millä mielenkiinnolla Katinka oli seurannut näytelmän esitystä; hän kysyi, oliko Katinka ennenkin jo käynyt teatterissa?
Katinka, hetken vastustettuaan, muuttui vastoin tapaansa puheliaaksi; kerran alkuun päästyään ei hänen avomielisyydellään ollut enää rajaa; hän suorastaan lörpötteli. Tuota pikaa hän oli ehtinyt kertoa suuresta rakkaudestaan, jota hän tähän saakka oli pitänyt kuin seitsemän lukon takana, — Julian suudelmasta ja ruususta, jota hän säilytti silkkipussissa rinnallaan. Se kävi kuin käden käänteessä, hän ei olisi ikinä uskonut sitä näin helpoksi. Tosin tunsi hän heti katumusta, tuntui yhtäkkiä tyhjältä, ikäänkuin joukko kauniita, vangittuja lintuja olisi lentänyt tiehensä.
Hän vilkaisi taas ystävälliseen neitiin, — mutta neiti nyökäytteli kehoittavasti ja ymmärtävästi päätään, hänen silmänsä olivat osaaottavat ja viisaat, ilman vähintäkään vilppiä; hän tarjosi suklaanappeja. Hän oli vastustamaton; hän ikäänkuin kyseli, vaikka olikin vaiti, keri kerimistään kuin näkymätöntä lankaa Katinkan sielusta.
Ja Katinka söi makeisia ja kertoi. Hän tunnusti, mitä ei ollut vielä yhdellekään elävälle sielulle puhunut, käynnistään kulissien takana, Julian untuvavaipasta ja rakkaudentunnustuksestaan. Hän veti esiin pienen silkkipussin poveltaan varmemmaksi vakuudeksi. Ainoastaan kohtauksesta puodin ikkunan edessä ja haukottelevasta jumalasta hän ei puhunut. Hän ei tahtonut alentaa jumalansa arvoa vieraan edessä.