Katinkaa nauratti, — nauratti tikahtuakseen. Korvat ihan kuumenivat. Samassa tuokiossa näkyi Ronaldin vaaleatukkainen pää pensaikossa, ja hän sai kiinni Katinkan kultaisesta kengästä.
Katinka huusi ja kirkui, riuhtaisten irti jalkansa, mutta joutui kiinni käsipuolestaan. Nyt alkoi kamppailu. Katinka kieriskeli hajahiuksin sammalissa, painoi vihdoin kasvonsakin maahan, mutta Ronald käänsi hänet selälleen, ja sellaisena, huulet ja posket mullassa, sai Ronald hänet vihdoin suudelluksi. Katinka tunsi kosteat pojanhuulet huulillaan. Ronald veti hänet syliinsä, he istuivat molemmat pahasti myllerretyllä sammalpatjalla, Ronaldilla oli kädessä Katinkan kultakenkä.
He eivät osanneet puhua sanaakaan keskenään, ei ollut yhtäkään yhteistä kieltä.
"Kolme!" sanoi Ronald.
Katinka sanoi myöskin:
"Kolme!"
Heistä tuntui, ikäänkuin he olisivat sanoneet jotain sanomattoman tärkeätä, ihaninta, mitä ihmiskielellä voi sanoa.
Ronald auttoi kultakengän Katinkan jalkaan, senjälkeen he menivät sisään.
Alasalissa yhä tanssittiin, samoin Suhosella. Alkoi hämärtää, raketit kasvoivat heinäkuiselle taivaalle, puhjeten kuin tuliset kukat pitkän valovarren päähän, kuihtuivat samalla ja katosivat kaislaiseen lahteen.
21.