"No, mitä nyt! Kasso penskaa! Herkiätkö huutelemast'."
Ja suoriellessaan Katinkan käppyrään kerääntyneitä raiteja Anni yhä puheli, samaan toruvaan ja lohdulliseen nuottiin:
"Huuteleppas viel'… Kuka yöll' elämöi? Vai sie — senki kärkäsrouva… Siunaa isses ja nuku…"
Katinka nautti sanomattomasti hänen toruvasta äänestään, terveistä, tanakoista, syyläisistä käsistään ja hajusta, joka lähti hänen vaatteistaan ja hiuksistaan. Se kaikki oli erinomaisen turvallista. Siinä oli kuin tuntoja kaukaisilta ajoilta, jolloin hän oli maannut tämän korkean ja kiinteän poven turvissa.
"Annushka, Kannikka, miksi keittiössä valvotaan? Mitä te teette? Mitä te puhelette? Miksi ette nuku… Mitä kello on? Joko isä tuli kotiin?"
Mutta Anni vain toruskeli ja vastaamatta yhteenkään kysymykseen alkoi tiputella kynttilänrasvaa kaapin reunalle.
"Nuku nyt vaa, äläkä miehaa… Älä kuuntele, sanon mie, heitä isses herra halttuu'! No, nukutko, senki huutaja…"
Anni kiinnitti kynttilänpätkän kaapin reunalle rasvalätäkköön ja meni.
Katinka yhä huuteli hänen jälkeensä.
"Minä en saa unta. Miksi täällä niin käydään ja liikutaan… Onko joku tullut? Onko tullut vieraita, Annushka?"