Muija niijaili hänen mennessään ja katseli saunan ovelta hänen jälkeensä.
Rantatiellä päivä heitteli heleitä rihmoja puitten lomitse kuin kudetta kankaasen. Männyt koukistivat rosoiset haarajuurensa yli kapean tien.
Niemen takana näkyi ruuhiranta. Kirkkoruuhet loikoivat hiedalla, airot laskettuina pitkin laiteita kuin kalojen evät. Riippukoivu kumartui yli veden, uteliaana kurkistaen hietapohjaa, joka kuulsi läpi.
Joku huusi häntä veräjältä. Hän katsahti sinne, — Pentti seisoi siellä avopäin, varjostaen silmiään auringolta ja kiikuttaen veräjää edestakaisin.
"Minä tulen kohta", Kirsti huhusi.
Hän lähti rantapolkua pitkin Pentille vastaan, kuten kerran nuorena tyttönä, — ja tuoden uutta elämää mukanaan kuten silloinkin.