"Kenties en aivan kaikkea, — mutta osaksi ainakin. Ja vähitellen kai tulee ihan kaikkikin kerrotuksi".
"Hannes, enhän minä ollut ensimäinen, jota sinä rakastit?" Tytön silmät näyttivät suurilta hämärissä, ääni oli arka ja kuin verhottu.
Mieheen näkyi kysymys vastenmielisesti koskevan.
"Et, Elmi kulta, — luulenhan siitä kertoneenikin. Soisin, ettei niin olisi, mutta minähän olin jo täysi mies, kun sinuun tutustuin. Minulla oli pitkä elämä takanani, siihen mahtui yhtä ja toista".
"Vaan minulta sinä kuitenkin vaadit, että itse olisit ensimäinen ja ainoa, niinhän?"
"Elmi, rakas tyttöseni, ymmärräthän, että se on aivan toista. Minähän rakastuin sinuun juuri siksi, että sinä olit minun ruusuni, johon minä hengitin elämän, jonka minun suudelmani herätti…"
Tyttö kääntyi kokonaan häneen päin ja kietoi kätensä hänen kaulaansa.
"Hannes, mutta jos toinen jo olisi suudellutkin sinun ruusuasi, mitä sitten?"
Mies tarttui tytön ranteihin ja puristi niitä. "Toinen…! Mitä sinä tarkoitat, Elmi…? Olisitko sinä…?"
"Hannes, minä olen ollut kerran ennen kihloissa".