"Sinulla on vain kaksi ehtoa valittavana", sanoi nainen. "Joko sinä annat minulle toisen silmäsi ja revit kangastukset sielustasi taikka jäät tänne ja tulet sokeaksi".
"Ne olivat niin kauniit", sanoi nuorukainen. "Aurinko paistoi niihin, ja ne olivat niin valoisat! Miksi minun pitäisi ne unohtaa?"
"Katso ympärillesi!" vastasi nainen.
Nuorukainen loi silmänsä pitkin luolaa ja totuttuaan pimeyteen eroitti hän siellä, täällä kyyryisiä olentoja, jotka istuivat liikahtamatta kumarruksissaan ja ryysyisinä rotkon pohjalla. Kaikkien tukka oli lumivalkea, ja heidän katseensa valo oli sammunut.
"He ovat kaikki olleet nuoria, kuten sinä", sanoi nainen ja itki, "ja hekin ovat kerran katsoneet kangastuksiin. Mutta he eivät voineet niistä erota, sentähden tulivat he sokeiksi eivätkä enään löytäneet pois Murheen luolasta".
Nuorukaista värisytti.
"Minä tahdon rakentaa linnani",hän sanoi. "Minun täytyy rakentaa se.
— Ota minun toinen silmäni, Murhe!"
"Mutta sinun täytyy vielä antaa puolet sydänverestäsi!"
"Ota siis puolet sydänverestäni!"
Ja Murhe ojensi hänelle maljan, jossa puron vesi kuohuili. "Juo!" hän sanoi, — "mutta pohjaan asti!"