Pieni pila hevosesta ja lehmästä kierähti kuin kipinä kuloruohoon. Mutta ilmiliekkiin ei se hevillä leimahtanut, kyti vain kuin kosteissa sammalissa.
Vasarat kalahtelivat kilk, — kalk…
Aivan niinkuin ainaisina arkipäivinä, — ei mitään eroitusta.
Ainoastaan kummallinen, painostava helle paahtoi kattoa, helle, joka näytti auringosta sydämiin siirtyneen, ja niissä nyt poltti ja sokaisi.
Org lastukasallaan kummeksi katolla vallitsevaa hiljaisuutta, — vihdoin hän vetäytyi nurkkauksen suojaan, johon jäi puolitorkuksiin, lakkireuhkana silmillä.
Aurinko yhä vain tulikuumana paahtoi, kaikki iti ja kasvoi sen säteissä. Jotain suurta ja muodotonta se hautoi, jotain alkuvoimaista, — syvää, lainehtivaa levottomuutta pinnalta tyynissä mielissä, — ihmisten ensi yritystä ymmärtää itseään ja omaa tilaansa.
Pari päivää senjälkeen kävi moision armollisen herran puheilla muonamiesten lähetystö pyytämässä: "että he saisivat asua yhtä hyvin kuin moision lehmät".
2.
Vanha Org näki eräänä joulukuisena yönä ihmeellistä unta. Hän oli seisovinaan navetan salvoksella, ja työmiehet rupesivat yhtäkkiä sitä punamullalla sivelemään. Katonkin panivat punaiseksi, niin että välkkyi. Org silloin meni navettaan, mutta siellä vasta silmät repesivät, — miehiä oli sielläkin suti pivossa ja väripönttö vieressä, — ja eikös ne turkaset tuhranneetkin paraikaa lehmiä punaisiksi! Juuri sivelivät suurta Kirjoa, jolla oli vaikea tähti otsassa. Heleänpunaisiksi ne lehmät värjättiin, kuin tulen liekkejä selkään ja kupeihin.
Org aikoi juuri heille sanoa: ettekös herkeä, vietävät, mutta samalla joku miehistä uhkasi häntäkin sudilla, josta tippui punaista väriä.