Ja kaikkien katsellessa
Hän astuvi immen luo:
»Sua, kaunis tuntematon,
Mun tanssihin viedä suo!»
Tytön poskella puhtahalla
Puna polttava hehkuaa,
Ja kainona, vitkastellen,
Sinisilmät hän kohottaa.
Sadat katsehet seuraa heitä,
Ylt'-ympäri kuiskaillaan,
Mut ääneti, lumottuina
He toistaan katsovat vaan.
Ja soiton soidessa kuuman
Hänet Edvi tanssihin vie.
Voi, sorja, hento Elgiiva,
Kuin liukas on tuo tie!
2. Laulu:
EDVI ELGIIVAN LUONA
Pois hatun heitän ja kauhtanan
Ja purppuramanttelin.
Kas noin! Nyt poissa on kuningas,
Vain orjasi olenkin.
Ah, raskasta olla, tyttöni,
On valtias suuren maan,
Ja hallitushuolia muistaa, kun
Sydän lemmelle sykkii vaan.
Tuo jakkara jalkaini juurehen!
Pää painaos polvelle mun.
Näin istua iltakaudet voin
Ja katsoa silmiis sun.
On suuressa mailmassa vihaa vain
Ja juonia, valhetta.
Mun mailmani sun on sydämes,
Se on pieni ja valoisa.
Tuo Dunstan — vaalenet tyttöni?
Sanaa tuotako kauhistut?
Elgiivanko korvihin ehtineet
On joutavat juoruilut?
Pyhä Dunstan korskea kyllä on,
Kyyn kätkevi povessaan;
Mut jälkeläistäkö Alfredin
Masentaisi hän milloinkaan?
Yhä pilvi on tyttöni otsalla,
Kun poistaa voisin sen!
Ota harppusi, lapsi, seinältä
Suo sointua sävelen!
Sitä kuullessa nukkuu pelko pois
Ja uinuvi aavistus.
Sydämessä vain lempi on valloillaan
Ja riemujen runsaus.