Oli aamu vielä niin aikainen
Ja niin aamuraitis se suukkonen.
»Pois lähden mailmalle kulkemaan,
Mut muista mua, taas tavataan!»
Ja poika lähti, mut suudelmaa
Ei voinut tyttönen unhoittaa.
Voi tuota katsetta lämpöistä,
Ijät päivät säilyy se mielessä!
Ja voi, kuin sorjasti kutreillaan
Hän kantoi junkkarihattuaan!
Ja tyttö kasvoi, mut mielehen
Sanat ritarin kätki hän syvällen.
Hän varttui viehkeäks immeksi,
Sai lemmenpyyntöjä laajalti.
Mut tyynnä kaikille vastas hän:
»En voi; olen saanut jo ystävän.»
Ja aika kiiruhti kulkuaan,
Yhä luottavaisna hän toivoi vaan.
Kevätruusut poskilta raukeni.
»Sinut löydän vielä!» hän riemuitsi.