Hallik mietti hetkisen, pyörähti kannoillaan ja meni yli salin suoraan
Georgevitshin huoneeseen.
"Vie ruoka pois", hän sanoi ohimennen, osoittaen katettua illallispöytää.
Miili totteli mitään sanomatta.
Hallik hengitti rykien vahvan tupakanhajun pilaamaa ilmaa Georgevitshin huoneessa, ja kopahutti saappaansa kärjellä nurkkaan pari lattialla vetelehtivää paperossin pätkää. Äkkiä hän kohoitti kulmakarvojaan, ikäänkuin olisi keksinyt jotain, naksautti sormillaan ja sulki avoimen ikkunan, jonka lautaan saakka kalteva kellarinluukku ulottui.
"Ehei, herraseni", hän sanoi itsekseen.
"Hän oli aikonut tulla ikkunasta", hän sanoi Miilille palattuaan takaisin.
"No, — mikä sinun on?" hän kysyi, kun vaimo päätään kääntäen väisti hänen suudelmaansa.
"Minun on niin paha olla — Georgevitshin tähden", sanoi vaimo avonaisella harmilla.
"Niin, — kyllä olisi ollut mukavampaa, jos hän olisi sinuun rakastunut, — olisi ainakin kotona pysynyt", Hallik sanoi sovinnollisemmalla tuulella, yrittäen lyödä leikiksi.
"Ymmärrätkö, että kiihoitat häntä kaikilla näillä pakkotoimenpiteillä?" sanoi Miili, niinkuin ei olisi kuullut.