6.
Viikko jälkeenpäin pukeutui Hallik vastoin tavallisuutta heti aamusta mustaan, lyhyeen vierailutakkiin, ajoi partansa ja tuskaili kalvosimien ja liian ahtaan kauluksen kanssa. Hän teki jo kymmenettä kertaa lujan päätöksen ostaa syksystä saakka yhtä numeroa suurempia ja huolimatta vallitsevasta muodista käyttää matalia, alaspäin käännettyjä. Miili itse toi hänelle kiilloitetut saappaat ja etsi hänelle esiin, sitä myöten kun käsky kuului, nenäliinan, saippuan, harjan, — äänetönnä, mutta nähtävästi kantaen jotain mielessään.
Hallik vilkaisi käsiään pestessään Miiliin, mahtoiko Miili olla utelias! Joka tapauksessa hän hillitsi itsensä hyvin.
Vihdoin Miili sanoi sillä vaatimattomalla tavalla, jolla hän työnsi
Hallikia melkein vasten tahtoa toisiin päätöksiin.
"Etkö sinä menisi vasta iltapäivällä?"
Mutta Hallik oli odottanut estelyä ja valmistautunut vastarintaan.
"En — jos en nyt heti mene, — niin sitten se jää."
"Muista, että hän on hieno nainen", sanoi Miili vähän pisteliäästi.
"Joutavia, — saakoon hänkin kerran tuntea karhun käpälät", Hallik vastasi, kierrellen vastahakoisia viiksiään ylöspäin.
"Missä Georgevitsh on?" hän kysyi.