Kotiinpäin mennessään oli Hallik osaksi tyytyväinen itseensä, mutta tunsi suurta vastenmielisyyttä heti tämän jälkeen tavata Georgevitshiä. Sentähden hän kääntyi metsästä auringonkylpypaikalleen ja päätti jäädä sinne päivälliseen asti.
7.
Georgevitsh oli piiloutunut leppäpensaikkoon joen rannalle, — hänen kaikki vaatteensa olivat täynnä valkoista tahmaa, joka irtautui lepän oksista. Hän kuori keppiä, ja lepän veri tahrasi hänen sormensa. Saappaansa kärjellä hän tuon tuostakin painalsi korkean hiekkatöyrän reunaa, kunnes se lohkesi ja kierähti kimpaleena jokeen, jossa vesi sen murensi.
Hän sytytti toisen paperossin toisensa jäljestä, kunnes laatikko oli tyhjä, sitten hän viskasi senkin virran viedä. Vesi oli tällä kohden tummaa, — rantaa varjostavista lepistä.
Hän katsoi yhtämittaa aurinkoa ja sitten kelloaan. Vihdoin hän pani kellonsa riippumaan lepän oksaan, aivan eteensä. Kaksi tuntia, — kolme tuntia, — neljä…
Veitsi luiskahti ja upposi etusormeen. Hän katseli, kuinka pieni, punainen pisara pyöristyi haavan reunalle, imi sen pois, antoi taas vuotaa… Vihdoin hän kyllästyi ja sitoi sormen nenäliinallaan.
Yhtäkkiä hän tarttui ruohomättäisiin vierellään ja riuhtaisi ne juurineen irti. Viha ja häpeä kuohahtivat. Valehtelija!
Tänä aamuna hän tulee Detlefin huvilalle: "onko rouva kotona?" "Ei ole, — rouva lähti kävelemään." Tunnin päästä sama kysymys ja sama vastaus. "Mutta tuossahan on rouvan päivävarjo!" "Rouva on mennyt ilman päivävarjoa." "Milloinka hän tulee takaisin?" "Rouva ei sanonut mitään." Hän menee joen rannalle, — matalassa vedessä uittaa pieni tyttö kaarnavenettä ja katsoo häneen äitinsä silmin. "Minne äiti meni, kultaseni?" "Äiti on kotona", — vastaa lapsi totisena.
Siitä asti hän oli odottanut tässä leppäpensaikossa. Valvottu yö uumotti ohimoita, joen solina ja lepän lehtien pilpatus painoivat väkisinkin silmäluomia. Mutta hän ei heittänyt hetkeksikään pientä huvilaa silmistään.
Huvilan ovi avautui, valkea päivävarjo ponnahti auki, Georgevitshin käsi puristui lujasti ja kylmänkosteana kepin ympärille. Nyt hän oli hänen käsissään… Miksi… miksi… Hän tunsi vapisevia nytkäyksiä käsivarsissaan, mutta koko ruumis tuntui hervottomalta.