Viiu. Muori, kuulehan, — mitä sinä luulet, — miksi se Ants niin viipyy?
Vana-kai. Herra sen tiennee… liekkö hyväksi vai pahaksi, — ehkä päästävät vielä syynissä vapaaksi, eivät viekkään sotaväkeen.
Viiu (pitkään). Luuletko, muori?
Vana-kai. Tiedänkö minä, — mutta onhan sillä paroonin kirje mukana. Ei sitä ilman paroonin tahtoa oteta.
Viiu (nopeasti nousten). Niin, — onhan sillä paroonin kirje. — Etkö tule syömään, muori?
Vana-kai. En tiedä, — saanko nieltyä tänä iltana.
Viiu. Minäpä panen silakat valmiiksi, — kaadan kuppiin piimää.
Vana-kai. Ei minulla ole sitä rauhaa, että saattaisin syödä. Kuulitko jotain?
Viiu (säikähtyen). Enhän minä kuunnellutkaan.
Vana-kai. Istuithan taas siinä korva ikkunan tasalla.