Viiu. Rupea nyt taas näykkimään!
Vana-kai. Mihin se lapseton nainen kelpaa, — on kuin kesantopelto! Sillä on liian paljon aikaa, — rupeaa hautomaan hullutuksia päässään.
Viiu. Pidä paikalla suusi… Asustat siellä uunin pankolla kuin lepakko ullakon nurkassa, — kaikki muka tiedät ja näet. Yhtä hyvä minä olen kuin toisetkin!
Vana-kai. Ettäkö ehkä sentään olisit sinnepäin… Kuuletko, Viiu!
Viiu. Jätä minut rauhaan, — en ole sanonut niin halaistua sanaa sinne enkä tänne.
Vana-kai. Tietääkö Ants siitä?
Viiu (alkaa kovasti kolistellen pestä kiviastioita).
Vana-kai. Mitä sinä tänä aamuna kartanossa teit?
Viiu. Mitäkö tein? — navettavuorolla kävin.
Vana-kai. Mistä asti sinä siellä karjavuorossa käyt, — ethän sinä alussa?