"Sinun koulusi alkaa nyt pian, tyttöseni."
"Niin", sopertaa pikkutyttö.
"Ole ahkera koulussa, lapsi."
Pikkutyttö luulee jo sillä päässeensä, hän ei toivo muuta, kuin että pian olisi tämän huoneen ulkopuolella, jonka joka nurkassa vaanii kuolema.
Mutta yhtäkkiä iso-äidin sammuneet ruskeat silmät kiintyvät häneen, ja hän kysyy terävästi:
"Missä on isäsi, lapsi?"
Ehkä hän on kauan jo sitä ajatellut, että hän juuri tältä lapselta sitä kysyisi, hän on hiljaisina öinä epäillyt ympäristöään, hän ei ole uskonut heidän vastauksiaan, hän tahtoo kuulla totuuden tältä lapselta.
Pikkutyttö seisoo kalpeana, kuolemansairaan iso-äidin silmät kysyvät.
Mailmanviisas täti tarttuu häntä olkapäästä, ja tämä näennäisesti hyväilevä liike värehtii kärsimättömyydestä.
"Vastaa, tyttöseni, iso-äitisi kysyi sinulta."