Puodin vastapäätä, aidan luona seisoskelivat suomalaiset kalastajat, vedellen piippunysistään sauhuja. Puoti oli täynnä maalaisrihkamaa, lattiasta kattoon, — hän istuuntui siellä nelikolle odottamaan vuoroaan, mitä hän aikoi ostaa, ei ollut hänelle itselleenkään selvillä, — hän ei tahtonut tehdä mitään päätöstä.

"Paperosseja?" kysyi puotipoika, ennenkuin hän ehti mitään sanoa.

"Niin", hän sanoi kiireesti, paino putosi rinnalta. Sattuma oli ratkaissut.

Ulos tultua hän meni suoraa päätä männikköharjulle joen töyrälle ja sytytti yhden. Sen ohut, sininen haiku kietoi hänet haaveelliseen, puolittain väsyneeseen tunnelmaan, johon hän antautui täydellisesti, varoen kadottamasta siitä rahtuakaan. Kaikki oli kuin hienoa auerta ympärillä, ja siitä tuikahti kiiltomadon välkkeellä kaksi vihertävää silmää.

3.

Georgevitsh sitoi venettään laituriin. Se oli sivulla varsinaisesta kylästä ja ulottui kauas mereen, — kapeat, ruostuneet rautakiskot juoksivat pitkin hietavalleja tiilitehtaalle saakka, jonka korkea savutorni kohosi yli mäntymetsän. Vasemmalla puolen oli pientä lepikkoa ja rannalla pitkiä halkopinoja.

Etelätuuli lennätti lahden vedet ulapalle päin, rannassa oli tyyntä, hiekkasärkät olivat korkealla, muodostaen matalia, keltaisia saaria, jotka joka päivä muuttivat muotoaan, — kokonaiset pienoismantereet nielaisi tai nosti meri vähässä ajassa, — se oli luomiskertomus pienoiskoossa. Matalikon välisissä lätäköissä mätänivät auringon paahteessa vesi ja rantalevät, löyhkää levittäen. Joukko paljasjalkaisia lapsia myllerehti matalikolla, meloivat isoa, leveää venettä edestakaisin, huutaen ja kirkuen suurimmassa lätäkössä, kasasivat hiekkaa vallituksiksi, kahlasivat polvia myöten vedessä tai pyysivät käsin kaloja.

Uimahuoneet, joita oli toistakymmentä kojua pitkien siltojen päässä, olivat jääneet portaineen melkein kuivalle. Oli paraikaa naisten tunti, rannalla liehui valkea varoituslippu. Sillat keikkuivat yhtämittaa kylpijöitten askelista, uimakojut avautuivat tuontuostakin, tyyni vesi suihki ja loiski kylpijöitten pään ympärillä, veden hiekkaa kuultavan kalvon rikkoivat yhtämittaa vaahtoavat vesirenkaat, joita uijat temmeltäessään työnsivät liikkeelle. Kylmän veden ja äkillisten hyppäysten pusertamat huudot sekaantuivat merilintujen kirkunaan.

Georgevitsh kellui veneessä, joka hiljaa hankautui laiturin palkkeja vastaan. Hän koitti turhaan ajatuksissaan saada jotain yhteyttä aikaan näitten vallattomien vesiolentojen ja jäykkien, hienojen naisten välillä, jotka iltasin rantakävelyillä tulivat hänelle vastaan. Ne olivat hänelle yhtä vieraita ja käsittämättömiä molemmat, sekä ne kaulaan saakka napitetut, kuin nauhasta vetäen hymyilevät ja ääntelevät, että nämä, joista kylmä vesi hetkeksi oli huuhtonut sivistyksen ja seuraelämän sileän kiillon.

Hänen päänsä oli täynnä arvoituksia, aavistusta, ikävää… Vielä vuosi sitten hän oli häpeästä ja vastenmielisyydestä paennut porttiholviin, kun hänen ainoa naispuolinen tuttavansa Pietarissa, rehtorin tytär, sattui kadulla tulemaan vastaan. Tervehtiä, joutua naurettavaksi, kuulla pienen, harmittavan hihityksen niskassaan, — mahdotonta! Nyrkkiä puiden hän oli porttiholvista vaaninut tytön menoa, sylkäissyt mennessään, hapan maku suussa kuin kirpeästä omenasta. Mutta tämän yhden vuoden kuluessa oli perinpohjainen muutos tapahtunut. Jotain hämärää, salaperäistä oli ilmestynyt hänen ajatusmaailmaansa, hänen ajatustensa painopiste oli siirtynyt jonnekin muualle, ulkopuolelle häntä itseään, hän oli ahkeraan alkanut käydä messussa, koska kirkon pyhänsavun tuoksuinen ilma oli paras maaperä hänen villisti versoville unelmilleen, ja hän, näitä yksitoikkoisia kertosäkeitä kuullessaan parhaiten tunsi sulautuvansa epämääräiseen ikäväänsä. Kirkossa, ikuisten lamppujen himmeässä valossa oli tämä muodoton ikävä ensi kertaa katsonut häntä suoraan silmiin Neitsyt Maarian lempein, liikkumattomin kasvoin, hän oli oudolla, pyhällä aavistuksella tutkinut näitä piirteitä, kyllästymättä… Ja kirkosta ulostullessaan oli hän yhä vielä samassa huumeessa, hänen silmänsä etsivät jokaisen ryysyisen huivin alta Jumalan äidin otsaripaa ja kaipausta lieventäviä silmiä, jokainen vastaan tuleva nainen herätti hänessä levottoman uteliaisuuden…