VIIU (alkaa kovasti kolistellen pestä kiviastioita).
VANA-KAI. Mitä sinä tänä aamuna moisiossa teit?
VIIU. Mitäkö tein? — navettavuorolla kävin.
VANA-KAI. Mistä asti sinä siellä karjavuorossa käyt, — ethän sinä alussa?
VIIU. Viime kuusta asti, — etkö sitä tiedä?
VANA-KAI. Kuka minulle enään mitään kertoisi, — parasta olisikin olla kuuro ja mykkä kuin maa. Mutta en minä vielä sokea ole, vaikka uuninkin loukossa kykin.
VIIU. Mitä sinä…?
VANA-KAI. Sanon vaan, että pimeässä ne kissan silmät näkevät.
VIIU (pysähtyy, — kuuntelee). Ui—ih, herra Jumala!
VANA-KAI. Mitä sinä kiljaisit, — ihan minullakin sydän kurkkuun hypähti.