»Entä lapsia?»
»On — viisi», hän vastasi.
»Jumalan nimessä, — ajattele sitten heitä, mies.»
»Pelkäsin hänen tähtensä ja yhtaikaa halusin hartaasti murtaa hänen itsepäisyytensä, jonka sisimmät syyt eivät olleet minulle täysin selviä. Kuitenkin oli hänessä jotain, jolle salaisesti tein kunniaa.
»Hän ei vastannut, vaan näytti taistelevan itsekseen.
»Kuule nyt minua», sanoin, »tule järkiisi! Näethän, tahdon parastasi. Sinä olet vahvarakenteinen ja kestät hyvin rangaistuksen, sairastat viikon ja olet terve taas.»
»Enhän minä sitä pelkää», hän sanoi.
»Miksi sitten, vastaa toki!»
»En voi. Siinä kaikki. Luonto ei lupaa, en voi. Voin kuolla, mutta en voi antaa itseäni piestä.»
»Teitä on aina lyöty», sanoin. »Kun vielä olitte orjia, lyötiin teitä aina. Isääsi on pieksetty, isoisääsi samoin.»