»Se on totta, meitä on aina lyöty», hän myönsi. »Mutta minua ei enää lyödä. Minä olen syntynyt vapaana.»
»Nyt hän oli taas löytänyt itsensä. Hänen kulmikkaisiin, suuripiirteisiin kasvoihinsa ilmestyi taas sama talonpoikaissivistyksen tasapaino, jonka olin heti alussa niissä huomannut.
»Lapsesi, mies! Viisi lastasi, jotka jäävät orvoiksi, jos sinut ammutaan.»
»Heidän on parempi kasvaa isättöminä kuin orjan lapsina. Ampukaa minut!»
»Hän sai tahtonsa täyteen. En ollut läsnä, kun hänet ammuttiin, en edes tahtonut nähdä hänen ruumistaan, jonka hänen vaimonsa ja vanhin poikansa veivät pois, en edes kuulla kertomusta hänen viimeisistä hetkistään.
»Mutta minun mielipiteeni on: tässä talonpojassa, tässä Bernhard
Riiveksessä suoristui seitsensatavuotisen orjuuden selkä.»
1908.
VANHAN ORGIN KUOLEMA.
1.
Moision uudelle navettarakennukselle tehtiin paraikaa pärekattoa. Se täytti koko takapihan sivu-alan; järeistä, harmaista kivistä liitetty seinä kohosi jykevänä kuin kirkon muuri, ja vielä lasittomat ikkuna-aukot ammottivat pitkulaisina. Kurkihirsi oli enää puoliksi näkyvissä, — se oli aarniohonka, joka aikoja lukemattomia oli moision puistossa humissut. Mutta nyt istui sen selässä kahareisin mies ja kalkutteli vasaralla kattonauloja päreisiin.