Läpi lumen tiemme kulki, tumman taivaan pilvet sulki.
Mikä siintää halki yön? ne on kodin metsäsalot, metsän takaa tutut talot, uni jälkeen päivätyön.
Tuulen henki havahti.
Kuulkaa, mikä yöstä räikkyi,
talven vaitiolo säikkyi,
sydämessä vavahti.
Kuka itkee, lohduton?
Monin kerroin huuto kaikuu,
yli kotirajan raikuu,
satu synkeä se on.
Sydämessä värähti,
läpi luun ja lihan tuikkas,
joku mustaan yöhön huikkas,
joka nauruun pärähti.
Kauan älä kuuntele, tuska tukahduttaa rintaa, oman maasi poljet pintaa, oma kotis onpi se!
Läpi lumen tiemme kulki, tumman taivaan pilvet sulki.
Näihin virolaisiin maisemiin kuuluu myös Suosyväreillä:
Täynnänsä syvärejä soitten syli.
Niist' ammottaako vesi, ruosteinen, kieletön,
vai tuijottaako tuska, niin musta, mieletön?
Täynnänsä syvärejä soitten syli.
Vedestä kohoo kuplat hopeaiset.
Oi soitten kaihot, salaunelmat,
Oi tuulentuvat, tyhjyytehen raukeevat!
Vedestä kohoo kuplat hopeaiset.