Sen vaikutus on sanomattoman yksinäinen, keskiöinen ja lohduton.
On jo ollut puhetta Suitsin temperamentin rytmillisestä kuviosta. On olemassa tieteellinen kone, sfygmografi, valtimonmittaaja, joka erityisen laitteen avulla piirtää paperille valtimon kiihkeämpää tai tasaisempaa lyöntiä vastaavan laineviivan. Tämä laineviiva on Suitsin runoudessa erittäin vaihteleva. Tanssiaskelten kevyttä poljentoa on kauniissa runossa Eräälle lapselle, ikäänkuin läikähtelevää auringonkiloa:
Nyt karkeloon, te kevytkenkä jalat, nyt karkeloon! avoinna olkoon kaikki leikkialat, tie aurinkoon!
Kuinka raskailta ja laahustavilta kuuluvat lumessa kahlaavat askeleet Meidänaikaisen sadun ensimäisissä trokeesäkeissä:
Astusime läbi lume,
pilves oli taivas tume.
Kiertelevä, paikallaan pyörivä, on tämä rytmillinen valtimoviiva sensijaan Tuulihaudan levottomissa, näköjään epäsäännöllisissä poljennoissa, joita ikäänkuin tuulispää lennättää.
Tuskin minkään runoilijanuoruuden ympärillä Virossa on, kuten sanottu, ollut niin toiveilla sähköitetty ilmasto, kuin juuri Gustav Suitsin. Hetken aikaa hän näytti ruumiillistuttavan oman polvensa nuorison kauimmas kantavat pyyteet; todellisuudessa hän on samoin ruumiillistuttanut saman nuorison pettymyksen. Voi arvioida hänen kehityskulkuaan miten hyvänsä: missään tapauksessa se ei ole vastannut alkua. Se on mennyt tuiki toiseen suuntaan, huolimatta kaikista ennustuksista ja toiveista, mennyt omaa ristiin, rastiin kulkevaa tietään, kuten runoilija itse sen runossaan Ristiin, rastiin tunnustaa, "ei läinud kuhu kästi, teed viinud risti rästi". Virolla on epäilemättä paraikaa toinen Gustav Suits, kuin mitä puolitoista vuosikymmentä takaperin olisi voinut odottaa.
Mutta ne, jotka luulevat Suitsin elon tulen loppuunpalaneen, erehtyvät epäilemättä, äkilliset palot, yllätykselliset liekit kuuluvat yhä odottamattomuuksiin, joita Suitsin vastainen runoilijakehitys voi tarjota Hän ei vielä suinkaan ole sanonut kypsyneen miehuutensa sanaa. Turhaa sensijaan on kai milloinkaan odottaa Suitsilta suurta, vuolasta tuotteliaisuutta. Niin, on hyvin mahdollista, että hänen tuleva tuotantonsa tulee yhä enemmän suuntautumaan estetiikan ja kirjallisuushistorian alalle, ja hänen runonsa muuttumaan yhä harvinaisemmaksi, mutta samalla yhä jalometallisemmaksi. Eikä puutu sekään mahdollisuus, että valtiollinen elämä ehtisi kokonaan hänet anastaa, varsinkin ajankohtina, jolloin valtiollinen ajatuskin voi olla siivekäs runo, ja runollinen näky valtiollinen ohjelma, kuten Suitsin viimeinen ehdoitus Viron-Suomen reaaliunionista, kahden kerran yhtenä eläneen heimon uudestaanyhdistämisestä, Suomen sillasta, todellisemmasta kuin taivaankaari, minä se kansanrunossa esiintyy.
Suitsin elon tulelta on epäilemättä puuttunut tarpeellinen happimäärä. Mutta joka tapauksessa on Gustav Suits Viron eurooppalaisimpia henkiä, kasvanut yli kotoisen ahtauden kansainvälisiin näköaloihin.