Voi syyllä lukea varsinaisen virolaisen sivistyneistön synnyn vasta näiltä ajoilta; vasta nyt pääsee viro sivistyneitten piirien käyttö- ja kotikieleksi, mikä kuitenkin osaksi kai on johtunut venäläisen koulun hävittävästä vaikutuksesta ennen niin yleiseen saksan kielen taitoon. Tämä aika pani käyntiin monet uudenaikuisen virolaisen sivistyskoneiston osista, se sai pystyyn virolaisen teatterin, virolaisen korkeamman koulun, virolaisen kirjallisuuden seuran, virolaisen museon. Sitä on syyllä syytetty kaikkiaatteisuudesta; se taisi samana päivänä laskea teatteritalon ja osuuskaupan kulmakiven; perustaa yhtaikaa tieteellisen aikakauskirjan ja siipikarjakannatusyhtiön. Mutta se pani pohjan virolaiselle vauraudelle; virolaisten raha- ja luottolaitosten perustaminen, osuustoiminnan järjestäminen ympäri maata, maanviljelyksen saattaminen nykyaikaiselle kannalle, maanviljelysseurojen yhä tarmokkaamman toiminnan kautta, jossa tarttolaisilla jokavuotisilla maanviljelysnäyttelyillä on ollut niin suuri osansa, — kaikki on ollut kohottamassa yleistä varallisuuden tuntua, mikä nykyiselle Virolle on niin ominaista.
Jos tarttolainen nousuaika sivistyspyrkimyksessään vielä tietoisesti nojautui maataviljelevään väestöön, talonpoikaisluokkaan, niin oli muuan toinen henkinen ilmiö, joka Virossa sekin parin viime vuosikymmenen kuluessa on ollut havaittavissa, ilmeisessä ristiriidassa sen kanssa. Se on Virossa hitaasti, mutta varmasti kansallisen rakennustyön rinnalla tapahtuva kaupunkilaistumiskulku, urbanisatsio, ja sen yhteydessä välttämättömyyden pakosta seuraava jakautuminen luokkarajan perustalla, sosialismin aatteitten leviäminen. Oltuaan pitkät ajat miltei yksinomaan feodalistisille perusteille järjestetty maataviljelevä yhteiskunta, on Viro vähitellen alkanut sekin vuorostaan muuttua kapitalistiseksi yhteiskunnaksi. Nuoren-Viron eri kirjailijat, — B. Linde, W. Ridala, Fr. Tuglas, — ovat useissa kohdin huomauttaneet tästä kehityksestä sekä sen suuresta, mullistavasta merkityksestä Viron koko henkiselle elämälle.
Bernhard Linde kirjoittaa:
"Virolaisen elämän tausta oli muuttunut: kulttuurielämä keräytyi yhä suuremmassa määrin kaupunkeihin. Kaupungeissa alkoi sivistynyt aines kasvaa ja keräytyä. Porvarillinen sääty laajeni. Maalaisväestön yksinvaltius alkoi vähetä, kaupunki, ollen lähempänä yleismailmallista kulttuuria ja muuttuneen taloudellisen elämän tärkeimpänä edustajana vaati osansa."
Friedebert Tuglas panee etupäässä painoa juuri uuden, syntyvän kaupunkikulttuurin henkiseen ja sielulliseen puoleen:
"On syntymässä uusi kulttuuri, uusine psykologioineen ja elämänkäsityksineen: on syntymässä korkeampi kaupunkikulttuuri. Kaupungit kasvavat, kaupungit alkavat elää itsenäistä elämää, sulattaen itseensä kansainvälisiä vaikutuksia. Mutta ehkä ei ole kaupunkien kasvaminen siinä määrin tärkeä, kuin juuri kaupunkilaishengen, ajatustavan, kaupunkilaispsykologian tunkeutuminen maalle sanomalehden, kansanvalistuksen, politiikan ja kaikkien muitten uuden ajan aatteiden kautta. — Syntyvät aivan uudet yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset suhteet, muodostuu joukko uusia olemassaolonehtoja, entisten uskonnollisten, siveellisten ja valtiollisten arvojen tasapainon täydelleen muuttuessa."
Kaikki nämä kirjavat tekijät yhteensä ovat luoneet sen sivistyskaaoksen, josta virolainen yhteiskunta paraikaa yrittää selviytyä. Virolaisen yhteiskunnan kaoottisuutta kuvaavat sattuvasti Gustav Suitsin sanat v. 1905 Noor-Eestin ensimäisen albumin johtavassa kirjoituksessa: "Yksi huutaa: Isänmaa, toinen: taloudellinen kehitys, kolmas: Internationale, — yksi kumartaa isoisä Kantia, toinen huutaa avuksi isä Marxia ja Haeckeliä."
Poikkeuksellisen kehityskulun arvet ovat selvästi näkyvissä kaikissa virolaisen sivistyselämän ilmiöissä, mihin katsoneekin. On syntynyt aivan erikoinen yhteiskunta, nousukasyhteiskunta, jonka poikkeuksellisuus on siinä, että ensimäistä polvea toistaiseksi edustaa sivistynyt sääty kokonaisuudessaan, ilman eroitusta.
Kaikki haitat, kaikki puutteet, mitkä säännöllisesti seuraavat ylen äkillistä sivistystason nousua, tuntuvat Virossa. Tällainen ensimäisen polven yhteiskunta on vapaa kaikista perinnäissiteistä, niin hyvistä kuin huonoistakin, mikään ei sitä sido. Se ei voi kasvaessaan kiteytyä minkään valmiin, jo ammoin olemassa olleen kulttuurikristallisoituman ympärille; siltä puuttuu tykkänään tuki, jonka pysyväinen sivistysaines tarjoo.
Sen vaistoissa on epäilemättä vielä jotain suuressa määrin alkeellista, samoin kuin sen tarpeet ovat suureksi osaksi yhä primitiivistä laatua. On kuin ei olisi sen suorastaan fyysillinen nälkä sanan varsinaisessa merkityksessä vielä täysin tyydytetty. Virolaisella yhteiskunnalla on tällä hetkellä voimakkaat ruokahalut, täyttymätön ahmattius, vahvat rahankeruuvaistot. Sen hyvävainuisimpien jäsenien haltuun siirtyy silloin tällöin taas jokin vuosisatainen ritarimoisio, se ostelee huomaamatta toisen kaupunkitalon toisensa jäljestä, valloittaa verenvuodatuksetta valtuustovaaleissa toisen kaupungin toisensa jäljestä.