Harhaillessaan rakastettunsa kuoleman jälkeen meren rannalla, novellin minä alkaa aikansa ratoksi laskea lännestä itään lenteleviä sorsia. Hän ehtii laskea niitä jo lähemmä toistasataa, kun häneen äkkiä iskee ajatus, ettei mikään estä sorsia lentämästä kaaressa ympäri koko Mustanmeren, jossa tapauksessa hänen laskunsa voisivat jatkua loputtomiin. Huolimatta tämän mielikuvan mahdottomuudesta se ei päästä häntä. Sorsien rivillä ei ole alkua eikä loppua.
On jotain tässä näkemyksessä, sorsien oletetussa ja koskaan päättymättömässä kiertolennossa, josta ei hevillä irti pääse. Tammsaare ei suinkaan koko tuotantonsa kestäessä ole kirjoittanut mitään niin mieleen syöpyvää kuin nämä rivit. Hän on saanut tähän vertauskuvaan ja samalla koko teokseensa jotain siitä lohduttomuudesta, aina samasta, jolla rakkaus, kärsimys ja kuolema seuraavat toisiaan elämän suuressa kiertolennossa, lakkaamatta toistuen, ilman alkua, ilman loppua, kuten sorsien parvi.
Näistä riveistä puhuu parantumaton skepsis. Mutta niissä on myös sitä, mihin Tammsaare vuosikausia on pyrkinyt, hermokulttuuria.
RUTH
Joh. Aavik (Randvere), synt. v. 1880 Põiden pitäjässä Saarenmaalla. Harjoittanut kielitieteellisiä opintoja Tarton, Neschinin ja Helsingin yliopistoissa; suorittanut viimeksimainitussa fil. kandidaattitutkinnon v. 1910. Paraikaa ranskankielen opettajana Tarton virolaisissa oppikouluissa. Teoksia: Ruth, Noor-Eesti Album III v. 1909; Praktiline Soome keele opetus v. 1908, Viron kielen opas v. 1911, Keele kaunima kõlavuse poole v. 1912; Mõned keele reeglid v. 1913, Eesti rahvusliku suurteose keel v. 1913, Nominatiivsed liitumised v. 1915, Parandatud Kalevipoeg v. 1916, Uute sõnade sõnastik 1918 y.m.
1.
Noor-Eestin III albumissa herätti huomiota muuan 60-sivuinen kirjoitelma, jonka mottona oli Sully Prudhommen säkeistö ("J'imagine, ainsi je peu faire, un ange sous mon front mortel, et qui peu dire, en quoi diffère l'être imaginé du réel?"), otsikkona yksinkertaisesti raamatullinen Ruth, ja tekijänä siihen asti Viron kirjallisuudessa tuntematon J. Randvere. Randvere osottautui ennen pitkää nuorvirolaisen kielenuudistusliikkeen perustajaksi, Joh. Aavikiksi. Ruth sensijaan ei ollut kaunokirjallinen teos, ei esteettinen, sielutieteellinen eikä kirjallisuushistoriallinen tutkielma ja kuitenkin vähän kutakin. Se oli liian tieteellisesti luetteleva, vaikuttaakseen puhtaasti kaunokirjalliselta, liian kaunokirjallisesti tunnelmoiva, käydäkseen tutkielmasta. Siinä oli kirjallisuushistoriallisia, musiikkiopillisia ja lääketieteellisiä tiedonnäytteitä, — kaikki asianharrastuksen rajoissa tosin, — ja sangen seikkaperäisiä selvityksiä ihmisruumiin rakenteesta, niin että se paikka paikoin vaikutti tieteellisten sanojen näyttelyltä; siinä oli runollisia, varmalla tyylipoljennolla kirjoitettuja kohtia, jotka todistivat tekijänsä ranskalaisen kirjallisuuden koulitsemaa tyylikorvaa.
Kokonaisuudessaan se sensijaan oli uudenaikuisen tai pikemmin tulevaisuuden naisen apoteosi, ei suinkaan haahmoittunut runoilijan verenväkevästä näkemyksestä, vaan kokonaan koneellista tietä, analyyttisen ja teoretisoivan hengen luoma, ilman sidettä ympäröivään elämään, rakettu jäsen jäseneltä, ominaisuus ominaisuudelta, hiukan samaan tapaan, kuten vanha tuttavamme Dion aikoinaan muovasi savisen kuvansa. Se oli individualistin ja romantikon aivohaave, ydinainen, eksynyt nuorvirolaisen kaunosielun katonalaiseen kamariin, yritys luoda uusi naisihanne, ei lihasta ja verestä, vaan kirjastotoimista ja mielikuvituksen kullasta.
Ruth herätti heti ilmestyessään samalla paljon pahaa verta. Osaksi oli siihen syypää sen paikottainen hieman naivi kyynillisyys ja eräitten vähemmän kirjallisten käsitteiden ylen avomielinen käsittely, niin karsittuna kuin se nähtävästi ilmestyikin, — lisäksi eräänlainen vähäinen perversiteetin vivahdus, jonka hyvällä tahdolla taisi olettaa kuultavan muutamista sen lauseista, lyhyesti, koko sen ikäänkuin moraalin ja eetillisyyden ulkopuolelle viittaava sävy. Eräs senaikuinen pilakuva esittää Ruthin komeana paratiisilintuna, jota kotikanat pahansuovasti nokkivat. Noor-Eestiä kokonaisuudessaan kohdanneet syytökset ranskalaisesta sivistystaudista, vaarallisen ylikulttuurin maahantuonnista, kohdistuivat itsestään Ruthiin. Muun muassa tarttui virolainen runoilijatar Anna Haava kynäänsä ja avoimessa kirjeessä "mademoiselle Ruthille Pariisiin", vertasi tätä kreikkalaiseen hetairaan ja kehoitti äidillisesti, vaikka ei erittäin kohteliaasti, tätä "kuolemanlintua" mitä pikemmin, sitä paremmin korjaamaan sulkansa Viron rajoilta. Ja eräässä Noor-Eestiä vastaan tähdätyssä kiistakirjoituksessa käyttää muuan toinen virolainen Ruthia ja siinä ilmeneviä suuntaviivoja koko Noor-Eestin yhteisenä symbolina.
Epäilemättä onkin Randveren Ruth enemmän kuin vain yksityisen uneksijan mielikuvitusoikku. Ruth on oleellinen osa Noor-Eestistä, niinkuin sitä on Gustav Suitsin miehekäs paatos, Ridalan luonnonpalvelus, Tuglasen Felix Ormussonin todellisuutta vierova elämänkäsitys tai saman kirjailijan uninäyt, ja Jaan Oksin epätoivoinen, traagillinen raakuus. Noor-Eestiä on Ruthissa esiintyvä älyllisyyden yliarviointi ja ylellisyyspalvonta, sen irrealiteetin ikävä, kauneuden kumarrus ja epäyhteiskunnallisuus, sen keinotekoisuus ja teoretisointi.