Syvimmin Noor-Eestiä sensijaan on ehkä Ruthiin kätketty tarpeettomuusihanne, äärimmäisyyteen viety yksilöviljelys, jolla ei ole mitään muuta päämäärää, kuin oma olemassaolonsa.
2.
Aluksi tekijä esittää itsensä. Hänen tapansa on harjoittaa kirjallista yksinpuhelua, panna paperille ilman minkäänlaisia taiteellisuuden vaatimuksia ajatuksiaan ja unelmiaan, yksinomaan korostaakseen nautinnon tunnetta, jonka leikittely kaikenlaisilla mielikuvasarjoilla ja kuvitelluilla tilanteilla hänessä herättää. Se on eräänlaista keskustelua itsensä kanssa, "ilman huolta rakenteesta tai suunnitelmasta, päämäärää vailla eteenpäin vierivä, kunne jalka kantaa, kaikkia värejä ja tuoksuja nauttiva, kaikkinaisia ilmiöitä uteliaisuudella katseleva, kaikkien kysymyksien edessä pysähtyvä". Näillä mielikuvilla on hänelle todellisuuden arvo, ja niitten tuottama nautinto yhtä todellinen kuin ikinä varsinaisesta elämyksestä syntynyt. "Omistaen erittäin kehittyneen mielikuvituksen olen tuntenut nautintoa kuvitella määrättyjä tilanteita kaikissa yksityiskohdissaan, niin että ne väkevyydessä miltei saavuttivat todellisuuden: olen ne kirjaimellisesti elänyt, niin todellisia ne olivat."
Tämä mielikuvituksellinen nautiskelija, joka ei ympäröivästä todellisuudesta käytä muuta, kuin mitä unielämäkseen tarvitsee, joka poimii nautintoja, kuten muut kukkia, mutta erikoisen sielullisen rakenteensa takia tekee sen yksinomaan kuvituksellista tietä, panee aikansa ratoksi paperille unelmansa naisesta.
Hän tunnustaa kauan pitäneensä itämaista naista, odaliskia, äärimmäisen passiivia, täysin tahdotonta naista ihanteenaan, naista, joka olisi olemassa vain miehen tahdosta, hänen palvelijansa, kaikunsa ja omaisuutensa, vailla omaa sielua, mykkä ja uskollinen kuin huonekalu, ja jonka ainoa kirjallinen sivistys rajottuisi virheettömään oikokirjoitukseen. Mutta nautittuaan kyllin kauan pasha-asenteesta ja ylemmyydentunnostaan, Randvere eräänä kauniina päivänä kyllästyy orjatar-ihanteeseensa. Hänen mielikuvituksensa tekee kokokäännöksen; vastakohtaisuuden vaatimuksesta se alkaa kutoa aivan toisenlaista naiskuvaa. Se ei ole enää Itämaitten haaremi-ilmaston nainen, esteettinen orja, vaan valtiatar, ylinainen, täydellinen sielultaan sekä ruumiiltaan, jonka eroottisen viehätyksen alkuehdoksi on asetettu korkealle kehitetty älyllisyys. Äly on ensimäinen ominaisuus, minkä Randvere lahjoittaa kuvitellulle rakastetulleen, vasta senjälkeen seuraavat muut sielulliset ja ruumiilliset avut ja hyveet. Mutta huomattava on, ettei tämä ehdoton ja yksipuolinen älyn palvonta suinkaan johdu mistään optimistisesta ja ritarillisesta uskosta naisen älyllisiin kehitysmahdollisuuksiin. Päinvastoin, tekijä näyttää hyvin tuntevan vastavirtauksen, joka naisliikkeen voittojen ja saavutusten rinnalla esiintyen on äärimmäisissä tapauksissa leimannut koko naisellisen aivokulttuurin hyödyttömäksi, niin, fysiologisilta edellytyksiltään mahdottomaksi. Hänen oppi-isänsä on nuorena kuollut filosofi Otto Weininger, jonka teos Geschlecht und Character ei säkenöi joka sivullaan vain paradokseja ja nerollisuutta, vaan myös peittelemätöntä naishalveksuntaa, taikka saksalainen psykiaatteri, Möbius, jonka kirja naisen "fysiologisesta heikkomielisyydestä" toista vuosikymmentä takaperin suoritti kiertonsa tarttolaisen nousevan polven keskuudessa. Ruthinkin tekijä on horjumattomasti vakuutettu naisen inferioriteetista ja erityisesti hänen älyllisestä alemmuudestaan. Hän kirjoittaa:
"Ominaisuus, kyky, joka on sielullisten kykyjen hierarkian huippu, on juuri äly, joka elävillä olennoilla on kaikkein myöhimmin kehittynyt. Älyn ylemmyyden muodostaa tietoisen tajunnan tiheys ja monipuolisuus. Mutta naisella on tietoisuus aina köyhempi, ahtaampi ja hämärämpi. Hän ei kykene antamaan muotoa suurille synteeseille, synnyttämään laajoja, yleisiä aatteita, hän näkee vain yksityiskohdat. Tietoisuuden intensiivisyys riippuu samoin tietojen monipuolisuudesta, mitkä aivoihin on sälytetty. Mutta nainen ei voi omistaa tietoja yhtä suuressa määrin kuin mies, hänen aivoenergiansa on heikompi."
Juuri tämä väistämätön vakaumus, tosiseikka, jonka parantumattomuudesta hän on varma, pakoittaa hänet luomaan uninaisen, jonka hän mielinmäärin voi koristaa kaikilla rohkeimman ja kekseliäimmän mielikuvituksensa koruilla. Ja Randvere ratkaisee ongelman oikeastaan sangen yksinkertaisesti saadakseen tuloksen mahdollisimman täydelliseksi, hän yhdistää miehisen ja naisellisen prinsiipin, luo kaksoisolennon, joka omistaa miehisen älyn ja luonnehyveet ja naisen ruumiillisen sulon ja tunne-elämän. Ruth on oikeastaan perusajatukseltaan yksinkertainen yhteenlaskusuoritus: mies + nainen, taikka kuten Weininger sen merkitsisi M + N.
Randvere aloittaa, kuten sanottu, heti siitä ominaisuudesta, jota hän todellisuuden naisessa enimmin kaipasi: älystä. Hän kirjoittaa:
"Sentähden, kuvitellessani ihanteellista naista, jota todella voisin ihailla kuin korkeampaa olentoa, jota katsellessa sieluni löytäisi hienomman ja syvemmän nautinnon, tahdon, että hän on vapaa kaikista naisellisista puutteista. Hän on poikkeuksellinen, ainoalaatuinen olento, sillä hän yhdistää itsessään kaksi ominaisuutta, mitkä todellisessa elämässä näyttävät sulkevan pois toisensa: korkeamman, todella miehisen älyn ja naisellisen luonnon viehättäväisyyden. Hän on korkeassa määrin idyllinen intellektuaali, siinä erikoismerkityksessä, mikä tälle sanalle Ranskassa annetaan, nimittäin olento, jonka ajatusvoima, aivotoiminta on äärimmäisen kehittynyttä, ja joka muistinsa hinkaloihin on kerännyt suuren joukon tieteellisiä ja kirjallisia ajatuksia ja tosiasioita."
Ja hän jatkaa yksityiskohtaisemmin: