"Ruthin rakkauspsykologia on hänen älyllisen ja erittelevän henkensä takia hiukan erikoinen. Hän on ennenkaikkea täydellisesti tietoinen; yksilöllinen ajattelu ja monien rakkauselämää käsittelevien kirjojen lukeminen on hänessä eräitten tunteitten naiviteetin hävittänyt. Hän ei voi siinä suhteessa enää uneksia niin utuisesti, puhtaasti ja viattomasti, kuin 'hyvin kasvatettu nuori tyttö', vaan hänellä on paljoa varmemmat ja suoranaisemmat vaatimukset. Hän osaa selvästi eroittaa rakkauden mielikuvituksellisen puolen ja todelliset, objektiiviset päämäärät. Mutta siitä huolimatta ei hänen tunteittensa voima ole vähemmän suuri, hänen intohimonsa vähemmän väkevä. Tietoisuus ei estä melkein ollenkaan tunne-elämää, kuten voisi luulla, intohimo on riippumaton puhtaasti älyllisestä ymmärtämyksestä. — Huolimatta miehisestä älyllisyydestään ja selkeästä, filosofisesta hengestään on Ruthilla täydelleen naisen vaistomainen taipumus kaikkeen, mitä voi määritellä sanalla romanttinen, se on, ihannoiva ja miltei hentomielinen halu kuvitella rakkautta runollisessa ja mystillisessä hohteessa ja ikävöidä sitä kaikkein ihanteellisimmissa olosuhteissa."

"Oppineen naisen asema, ja mahdollisesti jotkut Ruthin näennäiset sinisukan taipumukset, kaukana siitä, että ne vähentäisivät hänen eroottista kiehtovaisuuttaan ja sukupuolellista viehättäväisyyttään, antavat hänelle juuri päinvastoin erikoisen vastakohtaislumon, tehden hänestä jotain äärimmäisen harvinaista ja kallista sekä kiihoittavan erikoista. Tätä miellyttävää neitoa, tätä nuorta ja raikasta ruumista hyväillä, tuntea se lähellään ja samalla ajatella, että suudeltavan otsan, hyväiltävien hiusten alle peittyy niin hieno ja viljelty sielu, niin korkea ja itsetietoinen henki; kaikki se tuntuisi ennenkuulumattomalta, mielettömältä, pyhänhäväisyltä, anteeksiantamattomalta pyhyydensolvaukselta, mutta saa juuri sen kautta kiihoittavan viehätyksen. — — Älyllisesti kehittyneempi nainen voi elää hienompaa ja kehittyneempää tunne-elämää, hänen herkempi ja joustavampi sielunsa osaa värähtää kaikkein vähimmistä ja arimmista kosketuksista, hänen kanssaan kävisi mahdolliseksi nauttia rakkaudessa hienouksia ja vivahduksia, jotka jokapäiväiselle jäävät tuntemattomiksi ja saavuttamattomiksi. Syvemmällä ymmärryksellään hän käsittäisi sinut paremmin, sielujen yhdyntä on läheisempi ja täydellisempi, niin että vain vähässä määrin tai ei ollenkaan synny erikoista, kiusallista yksinäisyyden tunnetta, joka ei häviä kaikkein korkeimmassa hyväilyjenkään hurmiossa, jos on mahdotonta täydellisesti antautua naiselle ystävänä. Hän sensijaan on ystävä, toveri ja rakastajatar yhtaikaa."

"Avioliitossa tai ei, joka tapauksessa hän antaa sille, jonka hän itselleen valitsee, ja joka hänen silmissään armon löytää, kaikkein suurimman ja intensiivisimmän onnen, mitä ihminen on mahdollinen tuntemaan, hän tyydyttäisi kaikki hänen tarpeensa, ruumiillistuttaisi kaikki hänen unelmansa, muuttaisi todellisuudeksi hänen kaikkein salatuimmat kaipauksensa, panisi hänessä väräjämään kaikkein jalostuneimmat kielet, antaisi hänen kulkea läpi koko tunne- ja erotiikan asteikon, osottaisi hänelle hellyyttä ja intohimoa, sisarellista osanottoa ja toverillista ystävyyttä, lyhyesti, tekisi rakkauden mahdolliseksi kaikissa sen eri muodoissa ja vastakohdissa."

Ja Randvere lopettaa unelmansa naisesta seuraaviin sanoihin:

"Tällainen nainen, joka minulle on niin todellinen, niin reaali yksityiskohdissaan, jonka ulkomuodon niin selvästi voin kuvitella, jonka käynnin näen, ja jonka liikkeistä nautin, — onko mahdollista, että tämä nainen, tämä Ruth, ei ole muuta kuin herkkä mieliharha, katoava kuvitusvoiman karkelo, vapaaehtoinen itsepetos, syntynyt tarkoituksessa paeta Todellisuutta. Vai ehkä hän kuitenkin on olemassa, toisessa kaupungissa, toisessa maassa, toisessa maailmassa, toisennimisenä, minun tietämättäni, kenenkään aavistamatta? Tai jos hän nyt ei ole olemassa, jos häntä ei löydy missään koko täydellisyydessään ja koskemattomuudessaan, ehkä hän saapuu kerran, tulevaisuudessa, toisissa oloissa; jos hän yleensä saapuu; jos ylipäänsä uni voi todeksi vaihtua."

3.

Elämänkäsitys, jonka voi tavata kokoon Ruthin rivien välistä, on kauttaaltaan egosentrinen. Ruthilla ei ole, kuten sanottu, mitään tarkoitusta, ei edes tarkoituksen varjoakaan, paitsi oma itsensä ja rakkauselämänsä. Kaikki tiedot, joita hän kokoo, kaikki älyllinen viljelys, jota hän harjoittaa, on yksinomaan häntä itseään varten, tarkoitettu korostamaan hänen persoonallista arvoaan, joka samalla on, kuten tekijä sanoo, hänen sukupuolellinen arvonsa. Tämä korkea yksilökulttuuri ei välittömästi tule vähimmässäkään määrässä minkään yleisemmän tarkoitusperän hyväksi, ei minkään yhteiskunnallisen koneiston palvelukseen. Ruth ei ole luova missään tavallisessa merkityksessä, hän on luonut ainoastaan itsensä. Hänelle on riittänyt oman ruumiinsa ja sielunsa sekä älynsä kehittäminen mahdollisimpaan täydellisyyteen, ja hänen elämänsä sisällys on tämän minänsä kaikinpuolinen vaaliminen. Randvere ei ole runoillut Ruthille yhtäkään taiteellista kykyä, joka ylettyisi asianharrastuksen yläpuolelle, hänen älynsä on yksinomaan vastaanottavaa laatua, hän ei ole esittävä taiteilijatar, yhtä vähän kuin luovakaan, ei runoilijatar, ei kirjailijatar, ei soittoniekka, ei tanssijatar, ei näyttelijätär. Tekijä nimittää häntä "tieteelliseksi naiseksi", mutta mitä yhteistä on Ruthilla jonkun Sonja Kovalevskajan tai Marie Curien hiljaisen tieteellisen työn laboratorion kanssa? Hän on heistä aivan yhtä etäällä, kuin hän on vieras muille feminismin tai sosialismin naismuodoille.

Ruth on kemiallisesti puhdas jokaisesta sosiaalista vaistosta. Hän ei nähtävästi tunne vähintäkään velvoitusta kantaa korttansa siihen kekoon, jonka nimi on inhimillinen yhteiskunta. Keskellä tätä yhteiskuntaa hän on eristäytynyt omaan yksilöllisyyteensä, rakentanut ympärilleen omien ominaisuuksiensa kimaltavan raakunkuoren, johonka vain kaukaisena humuna kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja melu. Hän elää ja on yksinomaan samalla oikeutuksella kuin kaunis ja täydellinen taideteos. Hänen hämmästyksensä ei suinkaan olisi pienempi kuin Louvren marmorisen Venuksen, jos häneltä yhtäkkiä kysyttäisi hänen olemassa-olonsa oikeutusta.

Hänen ruumiinkulttuurin ja kauneushoidon kehittämä ruumiillinen kauneutensa on yhtä hedelmätöntä kuin hänen korkealle kehitetty älynsäkin. Yhtä vähän kuin yhteiskunnallisia, on hänellä äidillisiäkään vaistoja. Tietoisesti tai vaistomaisesti Randvere on Ruthin täydellisten ominaisuuksien luettelosta unohtanut pois äidillisyyden. Ruth merkitsee kehityksen korkeinta astetta, joka ei enää jatkuessaan voi kohota, hän on jo sellaisenaan päämäärä, pyrkimys ja saavutus yhtaikaa.

Hänen olemassaolonsa on kauttaaltaan ylellisyyttä. Hän on ylellisyyttä kiireestä kantapäähän. Hän on hyödytön tai hyödyllinen, tarpeellinen tai tarpeeton, aivan samoin kuin taide on jompaakumpaa. Emme ole koskaan kykenevä missään näkyvässä muodossa laskemaan niitten tunneliikkeitten arvoa, joita ihmissielussa herättää Rodinin marmori tai Verlainen runous. Ruth edellyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa jo alkeellisimmat vaatimukset on tyydyttävällä tavalla ratkaistu, ja joka senvuoksi voi keskuudessaan suvaita suurimman ylellisyyden, mikä maan päällä on olemassa: ihmistaideteoksen.